Everton luottaa tulevalla kaudella viime kauden vahvuuksiin. Siirtomarkkinoilla joukkueen suurimpia kaappauksia ovat olleet tähän mennessä edellisenä vuonna lainalla Goodison Parkilla onnistuneet Gareth Barry ja Romelu Lukaku. Riittääkö viime kauden materiaali Mestarien liiga -paikkaan?

Viime kausi

Everton koki kesän alussa suuren muutoksen, kun seuraa vuodesta 2002 asti valmentanut David Moyes jätti Goodison Parkin taakseen ja siirtyi Manchester Unitedin peräsimeen Sir Alex Fergusonin seuraajaksi. Moyesin korvasi aiemmin keväällä FA Cupin voittanut Wiganin espanjalaismanageri Roberto Martínez.

Everton avasi kauden 2-2-tasapelillä Norwichia vastaan. Ensimmäisen voittonsa Toffees nappasi syyskuun 14. päivä, jolloin Chelsea kaatui kotikentällä 1-0-lukemin. Evertonin tappioton putki jatkui lokakuun alkuun saakka, kunnes Manchester City katkaisi sen.

Toffeesin syyskausi huipentui joulukuun alussa, kun joukkue kaatoi Bryan Oviedon maalilla entisen managerinsa Moyesin valmentaman Manchester Unitedin. Kyseessä oli Evertonin ensimmäinen voitto Red Devilsistä sitten vuoden 1992. Syyskausi oli kokonaisuudessaan Merseysiden porukalle menestys, sillä vuoden vaihtuessa Toffees majaili sarjassa neljäntenä.

Evertonin alamäki alkoi uudenvuoden jälkeen, ja joukkue voitti ensimmäisen kahden kuukauden aikana ainoastaan Aston Villan ja Norwichin. Synkän talven jälkeen Toffees palasi oikealla tielle, voittaen jokaisen maaliskuun viidestä ottelustaan. Huhtikuussa voitot Arsenalista ja Sunderlandista nostivat Evertonin takaisin Mestarien liiga -paikoille. Toffees hävisi lopulta kolme viidestä viimeisestä ottelustaan ja jäi sarjataulukossa viidenneksi karsiutuen Mestarien liigasta.

Cup-peleissä Liigacup päättyi Evertonin osalta kolmannelle kierrokselle. FA Cupissa joukkue selvisi puolivälieriin saakka.

Pelaajasiirrot – lähteneet

Apostolios Vellios (Lierse)

Velliosin sopimus Evertonin kanssa päättyi, eikä seura halunnut tarjota jatkosopimusta. 22-vuotias kreikkalaishyökkääjä jäi Goodison Parkilla vaihtomiehen rooliin ja pelasi neljän vuoden aikana vain 22 ottelua Toffeesin paidassa. Vellios vietti viime kauden lainalla Blackpoolissa.

Magaye Gueye (Millwall)

Myös Gueyen sopimus Evertonin kanssa päättyi. 24-vuotias laituri pelasi neljässä vuodessa 24 ottelua merseysidelaisseuran väreissä.

Gerard Deulofeu (Barcelona)

Deulofeu palasi lainansa päätyttyä kasvattajaseuransa Barcelonan riveihin. 20-vuotias laitalinkki viimeisteli viime kaudella kolme maalia 16 Evertonin paidassa pelaamassaan ottelussa. Toffeesin avaukseen Deulofeu valittiin yhdeksässä ottelussa.

Lacina Traoré (AS Monaco)

Loukkaantumiset vesittivät Traorén laina-ajan Evertonissa. 24-vuotias Norsunluurannikon maajoukkuehyökkääjä pelasi vain yhdessä ottelussa Toffeesin kokoonpanossa. Ainoassa pelissään maalinteossa onnistunut Traoré palaa ensi kaudeksi Monacoon.

Pelaajasiirrot – saapuneet

Muhamed Besic (Ferencváros)

Besic edusti Bosnia-Hertsegovinaa Brasilian MM-turnauksessa. 21-vuotias keskikenttäpelaaja pelasi maansa jokaisessa ottelussa. Besic edusti viime kaudella Ferencváros Budapestia. Everton maksoi unkarilaisseuralle 5,33 miljoonan euron arvoisen siirtokorvauksen Bosnian maajoukkuepelaajan palveluksista. Besic pystyy pelaamaan myös topparina.

Gareth Barry (Manchester City)

Barry saapui viime kaudella lainalle Evertoniin, koska Cityssä hänelle ei irronnut tarpeeksi peliaikaa. 33-vuotias keskikenttäpelaaja pelasi 32 ottelua Toffeesin avauskokoonpanossa ja ihastutti Goodison Parkin yleisöä oikea-aikaisilla pallonriistoillaan sekä syötönkatkoillaan. Barry keräsi myös lainansa aikana tililleen kolme maalia, joten Roberto Martínez voi olla tyytyväinen saatuaan kiinnitettyä luottopelaajansa pysyvästi joukkueeseensa.

Romelu Lukaku (Chelsea)

Everton osti Lukakun onnistuneen lainan jälkeen Chelsealta 34 miljoonan euron siirtokorvausta vastaan. Kyseessä on Toffeesin siirtoennätys. 20-vuotias Lukaku iski viime kaudella 15 maalia, joten nuorukaisella on viimeistelytaito kohdallaan. Belgialaishyökkääjä oli Evertonin paras maalintekijä.

Joukkueen vahvuus

Evertonin suurimpana vahvuutena voidaan pitää laadukkaita laitapelaajia. Laitapuolustajista vasemman puolen Leighton Baines taitaa erikoistilanteet ja lyhytsyöttöpelin. Englannin MM-pelaaja tunnetaan myös tarkoista keskityksistään.

Puolustuslinjan oikealla laidalla pelaavalla Séamus Colemanilla on unelmakausi takanaan. Irlantilainen pelasi jokaisen Valioliiga-ottelun Evertonin kokoonpanossa ja viimeisteli kuusi maalia. Coleman on vahvimmillaan nopeissa laitanousuissa sekä rangaistusalueen sisäänajoissa.

Keskikentän laitapeliä tähdittää Belgian MM-joukkueen pikakiituri Kevin Mirallas. Myös Mirallasilla on takanaan hyvä kausi, sillä laituri iski kahdeksan maalia ja antoi saman verran maalisyöttöjä. Belgialaistaituri loistaa myös monipuolisuudellaan. Mirallas pystyy pelaamaan laitojen lisäksi myös kärjessä ja hyökkäävänä keskikenttäpelaajana. Juoksuvoimaisen laiturin vahvuuksia ovat sisäänajot sekä erikoistilanteet.

Joukkueen heikkous

Evertonilla ei ole merkittävää yksittäistä heikkoutta, sillä joukkue on rakennettu todella tasapainoisesti. Pienenä ongelmana voisi mainita kuitenkin rotaation puutteen. Evertonin viime vuoden ryhmästä peräti 10 miestä pelasi kauden aikana yli 30 Valioliiga-ottelua. Toisin sanoen Martínez peluutti pelaajansa loppuun, mikä näkyi Evertonin viimeisten otteluiden lopputuloksissa.

Valmennus

Ennen siirtymistään Evertonin peräsimeen, Roberto Martínez valmensi neljän vuoden ajan Valioliigassa Wigania. 41-vuotias espanjalainen johdatti Laticsit keväällä 2013 FA Cupin voittoon. Erityisen hienon saavutuksesta teki se, että loppuottelussa kaatui Manchester Cityn tasoinen suurseura. Ensimmäisellä kaudellaan Evertonissa Martínezin ryhmä voitti hieman yli puolet otteluistaan. Espanjalainen nosti myös debyyttikaudellaan nuoren Ross Barkleyn huipulle.

Pelijärjestelmänä Martínez suosii 4-2-3-1-muodostelmaa. Muodostelmassa vikkelät laitalinkit antavat keskityksiä yksinäisenä kerkenä toimivalle Lukakulle. Keskikentän pohja rakentuu puolustavampien Barryn ja James McCarthyn ympärille. Kaksikosta Barry on myös hyvä pelintekijä. Kokenut britti keräsi viime kaudella itselleen neljä maalisyöttöä. Kymppipaikalla Lukakun takana häärii vapaassa roolissa taidokas Ross Barkley.

Martínezin valmentamat joukkueet pelaavat pääosin hyökkäävää jalkapalloa ja pyrkivät pitämään mahdollisimman paljon palloa itsellään. Evertonin tapauksessa pallonhallinta oli 41-prosenttisesti keskialueella. Yllättävää kyllä, Toffees pelasi myös keskimäärin 68 pitkää palloa ottelua kohden, mikä oli neljänneksi eniten koko Valioliigassa.

Evertonin hyökkäyksistä 40 prosenttia lähti viime kaudella liikkeelle vasemmalta laidalta. Lukema oli suurin koko Valioliigassa. 34 prosenttia Toffeesin hyökkäyksistä rakentui taas oikealta laidalta. Laitalinkit ovat siis tärkeässä roolissa Evertonin pelitavassa.

Martínezin Evertonin peli oli myös sikäli puhdasta, että Toffees sai koko kauden aikana vain 56 korttia. Ainoastaan Cardiff ja Liverpool keräsivät vähemmän varoituksia. Aivan rehellistä Martínezin ryhmän peli ei kuitenkaan ollut. Everton keräsi kauden aikana kolme sukeltamisrikettä, mikä oli toiseksi eniten koko Valioliigassa.

Tärkein pelaaja

Tim Howard

35-vuotias Howard osoitti Brasilian MM-turnauksessa, miten kovassa iskussa kokenut maalivahti on tällä hetkellä. Yhdysvaltalaisvahti pelasi maansa jokaisessa ottelussa ja piti torjunnoillaan joukkuettaan lähes yksin pystyssä. Pudotuspelissä Belgiaa vastaan Howard torjui peräti 17 laukausta.

Howardilla on takana myös hyvä kausi Evertonin paidassa. Loistavat refleksit omaava veteraanivahti pelasi täydet minuutit 36 Valioliiga-ottelussa ja piti nollat peräti 16 kertaa.

Arvio

Evertonilla on kasassa pitkälti sama nippu, jolla joukkue sijoittui viime kaudella viidenneksi. Korkeampaan sijoitukseen vaadittaisiin enemmän vaihtuvuutta kokoonpanossa. Martínezin pitäisi vain rohkeasti peluuttaa vaihtopelaajia heikompia joukkueita vastaan.

Evertonin hyvään sijoitukseen vaikuttivat myös Manchester Unitedin pupellus ja otteluruuhkien poissaolo. Tulevalla kaudella Everton osallistuu myös Eurooppa-liigaan, joten avauskokoonpanoon tätyy tulla vaihtuvuutta.

Lisäksi haastava alku saattaa vaikeuttaa joukkueen menestymistä. Everton kohtaa ensimmäisen kuuden kierroksen aikana Arsenalin, Liverpoolin ja Chelsean. Realistisinta on siis ajatella, että Toffees taistelee jälleen sijoista 5-7.

Kokoonpano

Maalivahdit

1 Joel Robles
24 Tim Howard

Puolustajat

2 Tony Hibbert
3 Leighton Baines
6 Phil Jagielka
15 Sylvain Distin
23 Seamus Coleman
26 John Stones
32 Antolin Alcaraz
34 Shane Duffy

Keskikenttä

4 Darron Gibson
8 Bryan Oviedo
16 James McCarthy
17 Muhamed Besic
18 Gareth Barry
20 Ross Barkley
21 Leon Osman
22 Steven Pienaar

Hyökkäys

7 Aiden McGeady
9 Arouna Kone
10 Romelu Lukaku
11 Kevin Mirallas
14 Steven Naismith