Hull aloittaa toisen perättäisen Valioliiga-kautensa manageri Steve Brucen alaisuudessa. Bruce on tehnyt kuluvan vuoden aikana hyviä hankintoja, ja Hullilta voidaankin odottaa viime kauteen nähden korkeampaa sijoitusta Valioliigassa.

Viime kausi

Viime kaudeksi Valioliigaan noussut Hull aloitti kauden pirteästi. Seitsemästä ensimmäisestä ottelustaan joukkue hävisi ainoastaan kaksi, kun Man City ja Chelsea olivat kotikentillään sarjanousijaa vahvempia. Kotikentällään Hull pelasi ilman tappioita aina marraskuun loppuun asti.

Vuodenvaihteen otteluruuhka osoittautui Hullille petolliseksi. Joukkue hävisi kaikki tammikuun ottelut, eikä onnistunut maalinteossa kertaakaan. Alkuvuoden huonot suoritukset heijastuivat koko kevätkaudelle, ja Hull joutui putoamisuhan alle. Syyskauden hyvästä kotivireestä ei näkynyt enää keväällä juuri mitään, sillä Hull voitti Valioliigan kotiotteluista ainoastaan kaksi vuodenvaihteen jälkeen. Syyskaudella kerätyt pisteet pitivät joukkueen Valioliigassa. Hull oli Valioliigassa lopulta 16:s.

Hull ansaitsi tulevalle kaudelle paikan Eurooppa-liigan 3. karsintakierrokselle etenemällä FA Cupin finaaliin asti. Hullin arpaonni oli suosiollinen koko FA Cupin ajan. Finaalissa vastaan asettunut Arsenal oli lopulta Hullia vahvempi jatkoajan jälkeen. Liigacupissa Hullin tie päättyi neljännellä kierroksella, kun Tottenham pudotti joukkueen rangaistuspotkukilpailun jälkeen.

Pelaajasiirrot – lähteneet

Matty Fryatt (Nottingham)

Fryatt teki viime kaudella kaksi maalia Valioliigassa. Hull ei tarjonnut 28-vuotiaalle hyökkääjälle jatkosopimusta.

Robert Koren (Melbourne City)

Korenin sopimus päättyi, eikä Hull tarjonnut keskikenttäpelaajalle jatkosopimusta. Koren pelasi 10 kertaa avauskokoonpanossa viime kaudella Valioliigassa.

Abdoulaye Faye

Faye nautti Mestaruussarjassa isoa roolia Hullin noustessa Valioliigaan. Viime kaudella vastuu jäi kuitenkin vähiin, eikä Hull tarjonnut puolustajalle jatkosopimusta.

Pelaajasiirrot – saapuneet

Tom Ince (Blackpool)

Vikkelä laituri kävi haistelemassa Valioliigan vauhtia kevätkaudella Crystal Palacen riveissä. Ince tuo vahvuutta Hullin erikoistilanteisiin ja keskityspalloihin.

Jake Livermore (Tottenham)

Vahvan edelliskauden Hullissa lainasopimuksella pelannut Livermore siirtyi seuraan pysyvällä sopimuksella. Livermoren esitykset oli viime kaudella niin vahvoja, että Hull rikkoi seuran siirtokorvausennätyksen ostaessa hänet Tottenhamista.

Harry Maguire (Sheffield United)

21-vuotias puolustaja pelasi Ykkösliigassa viime kaudella 41 ottelua. Maguire teki Hullin kanssa kolmivuotisen sopimuksen. Nuori puolustaja tuo leveyttä Hull-puolustukseen, mutta lienee enemmän vaihtopelaajan roolissa.

Andrew Robertson (Dundee United)

20-vuotias Robertson oli vakiokasvo Dundeen joukkueessa viime kaudella. Robertson pystyy pelaamaan sekä keskikentällä että puolustajana.

Robert Snodgrass (Norwich)

Snodgrass on Steve Brucelta loistava hankinta. Oikealla laidalla viihtyvä Snodgrass tuo vahvuutta erikoistilanteisiin ja keskityspalloihin. 26-vuotias keskikenttäpelaaja on varustettu myös vahvalla työmoraalilla.

Joukkueen vahvuus

Joukkueen runko on pysynyt viime kaudesta erittäin hyvin kasassa. Lähtijöiden puolella oli pelaajia, jotka eivät nauttineet suurta vastuuta Hullin joukkueessa viime kaudella. Tammikuussa seuraan saapuneet Nikica Jelavic ja Shane Long ovat harjoitelleet nyt myös kesän harjoituskauden Hullin riveissä, joten kaksikolta on lupa odottaa entistä parempia otteita tulevalla kaudella.

Bruce on vahvistanut kesän aikana alueita, joissa materiaaliin on tarvittu leveyttä. Livermoren hankinta pysyvällä siirrolla oli loistava ratkaisu Brucelta.

Joukkueen heikkous

Hullin ongelmat tulevat esiin, kun Bruce käyttää kolmen topparin puolustuslinjaa. Tätä tukee statistiikka viime kaudelta, sillä Hull voitti viime kaudella 16 ottelusta ainoastaan yhden käyttäessään kolmen puolustajan linjaa.

Hullilla on laadukkaat topparit, mutta joukkue tarvitsee systeemiinsä myös perinteiset laitapuolustajat. Hull päästi 16 ottelussa 27 maalia käyttäessään kolmen puolustajan linjaa.

Valmennus

Steve Bruce on kokenut manageri, sillä hänen valmennusura on kestänyt jo yli 15 vuotta. Bruce muistetaan erityisesti pesteistään Birminghamissa, Wiganissa ja Sunderlandissa.

Bruce suosii 3-5-2- ja 4-4-2-muodostelmia vastustajan pelitavasta riippuen. Hull käyttää pelitavassaan paljon laitoja, ja keskityspalloilla on iso rooli joukkueen pelitavan toteuttamisessa.

David Meyler ja Tom Huddlestone rikkovat keskellä vastustajan peliä. Aggressiivinen prässi näkyy korttitilastoissa, sillä Meyler otti viime kaudella kahdeksan keltaista korttia. Huddlestonen vastaava lukema oli neljä, ja kertaalleen mies ajettiin myös kentältä punaisella kortilla.

Oikealle laidalle hankittu Snodgrass sopii loistavasti Brucen toteuttamaan pelitapaan. Laadukkaiden keskitysten lisäksi Snodgrassista on apua myös erikoistilanteissa, sillä sekä suorat että keskityspalloiksi tarkoitetut vapaapotkut ovat skotilla Valioliigan tasolla huippuluokkaa.

Brucen valmentama Hull on monella tapaa samanlainen joukkue, kuin Tony Pulisin valmentama Crystal Palace. Pelistä jätetään turhat hienoudet pois, ja jokainen pelaaja noudattaa kurinalaisesti omaa rooliaan.

Hullin pelitapa on myös raskas, sillä joukkue joutuu juoksemaan paljon pallon perässä vastustajan ottaessa useasti pallonhallinnan ottelussa. Hull piti viime kaudella palloa keskimäärin 45 prosenttia peliajasta.

Tärkein pelaaja

Curtis Davies

Hullin luottopuolustaja oli viime kaudella joukkueensa paras pelaaja. Davies on herättänyt muiden seurojen kiinnostuksen kesän siirtomarkkinoilla, mutta Hull on toistaiseksi onnistunut pitämään kiinni tärkeästä pelaajastaan.

Davies tuo vaarallisuutta hyökkäyspään erikoistilanteisiin vahvan pääpelaamisen ansiosta. Kovaa taklaavalla puolustajalla olisi kuitenkin parannettavaa syöttöpelaamisessaan.

Arvio

Edettyään FA Cupin finaaliin Hull ansaitsi paikan Eurooppa-liigan karsinnoissa. Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen pääsy saattaisi horjuttaa Hullin pelaamista Valioliigassa. Toisaalta, Bruce osoitti jo viime kaudella, että hän kykenee käyttämään rotaatiota.

Vuoden verran Valioliigassa kokemusta kerännyt joukkue sijoittuu tällä kaudella reilusti viime kautta korkeammalle taulukossa. Aivan nappisuorituksella Hullilla on mahdollisuudet jopa 10 parhaan joukkoon.

Kokoonpano

Maalivahdit

1 Allan McGregor
22 Steve Harper

Puolustajat

2 Liam Rosenior
3 Maynor Figueroa
4 Alex Bruce
5 James Chester
6 Curtis Davies
15 Paul McShane
Harry Maguire

Keskikenttä

7 David Meyler
8 Tom Huddlestone
14 Jake Livermore
24 Sone Aluko
27 Ahmed Elmohamady
29 Stephen Quinn
Robert Snodgrass
Andrew Robertson

Hyökkääjät

11 Robbie Brady
17 George Boyd
18 Nikica Jelavic
20 Yannick Sagbo
21 Shane Long
Tom Ince