West Ham on ollut ahkera kesän siirtomarkkinoilla. Sekä hyökkäystä että puolustuspäätä on vahvistettu useammalla hankinnalla. Riittävätkö Hammersien rahkeet edellistä kautta paremmille sijoille?

Viime kausi

West Hamin viime kausi alkoi murheellisesti, sillä ensimmäisestä kymmenestä ottelusta voitto irtosi vain Cardiffista ja Tottenhamista. Joukkueen maalinteko-ongelmista kertoivat neljä maalitonta tasapeliä. Myös marras- ja joulukuu olivat Hammers-leirissä synkkää aikaa. Loppuvuoden kymmmenestä pelistään West Ham hävisi kuusi, ja kevätkaudelle lähdettiin seitsemän ottelun voitottomassa putkessa.

Tammikuussa lontoolaisten ongelmat jatkuivat, ja moni vaati jo Sam Allardycelle potkuja. Kuukauden viimeisessä ottelussa Hammersin kurssi kuitenkin kääntyi joukkueen venyttyä Chelsean vieraana tasapeliin. Piste Bluesia vastaan nosti West Hamin itseluottamuksen aivan uudelle tasolle, minkä seurauksena Allardycen suojatit voittivat kaikki neljä helmikuun otteluaan.

Loistavan helmikuun jälkeen West Ham palasi entisellensä ja voitti vain kolme viimeisestä 11 pelistään. Loppukauden synkin hetki sattui huhtikuulle, jolloin Hammers hävisi jokaisen ottelunsa. Päätöskierroksen tappio mestaruuden voittaneelle Manchester Citylle päätti West Hamin kauden 13. sijaan.

Liigacupissa West Ham karsiutui välierissä Manchester Cityn murskattua lontoolaiset yhteismaalein 9-0. FA Cupissa Hammersien tie päättyi ensimmäisessä ottelussa kolmannella kierroksella, kun Nottingham Forest nuiji joukkueen 5-0-lukemin.

Pelaajasiirrot – lähteneet

Matthew Taylor (Burnley)

Taylorin sopimus West Hamin kanssa päättyi. Boltonista kesällä 2011 Upton Parkille saapunut laituri pelasi kolmen kauden aikana 76 ottelua Hammers-paidassa. Tulevalla kaudella Taylor nähdään nousijaseura Burnleyn väreissä.

Joe Cole (Aston Villa)

Colen paluu West Hamiin kymmenen vuoden tauon jälkeen jäi lyhyeksi. Tammikuussa 2013 18-kuukautisen sopimuksen tehnyt keskikenttäpelaaja pelasi toisen pestinsä aikana kaikki kilpailut huomioiden 37 ottelua ja teki viisi maalia. Valioliigassa Colen peliaika oli vähäistä, sillä 32-vuotias Englannin entinen maajoukkuemies valittiin vain kuudessa ottelussa West Hamin avaukseen. Ensi kaudella konkari saanee suurempaa vastuuta Aston Villan paidassa.

Jack Collison

Vuodesta 2007 saakka West Hamia edustaneen Collisonin sopimus päättyi viime kauteen. Hammersin oman kasvatin paras hetki lontoolaisten riveissä osui kaudelle 2011-2012, jolloin keskikenttäpelaaja iski neljä maalia ja antoi kolme maalisyöttöä 31 pelaamassaan Valioliiga-ottelussa. Collison on tällä hetkellä ilman seuraa.

George McCartney

McCartneyn sopimus West Hamin kanssa päättyi. 33-vuotias pohjoisirlantilainen jäi toisen Hammers-pestinsä aikana vaihtomiehen rooliin ja pelasi kahden vuoden aikana vain 34 Valioliiga-ottelua lontoolaisten paidassa. Edellisellä visiitillään (2006-2008) laitapuolustaja sai lähes tuplasti enemmän peliaikaa. McCartney ei ole toistaiseksi löytänyt itselleen uutta seuraa.

Pablo Armero (Udinese)

Armero palasi lainansa päätyttyä Napoliin. Heinäkuussa MM-kisoissa loistanut kolumbialainen myytiin Udineseen, josta hänen matkansa jatkui uudelle lainalle AC Milaniin. Armero kärsi puolen vuoden West Ham -visiittinsä aikana sopeutumisvaikeuksista, ja hän pelasi vain viisi ottelua Hammersien paidassa. Milanissa laitapuolustajalle on todennäköisesti tiedossa suora paikka avauskokoonpanossa.

West Hamin jättivät myös Armeron tapaan lainansa päättäneet Antonio Nocerino ja Marco Borriello.

Pelaajasiirrot – saapuneet

Enner Valencia (Pachuca)

Valencia nousi suuren yleisön tietoon viimeisteltyään kolme maalia Brasilian MM-turnauksessa. West Ham maksoi Ecuadorin ykköstykistä meksikolaisseura Pachucalle 16,5 miljoonan euron arvoisen siirtokorvauksen. Valencian jälki oli tehokasta myös seurajoukkueessa, sillä hyökkääjä takoi 18 osumaa 23 pelaamassaan ottelussa. ”Supermiehenä” Ecuadorissa tunnettu kärki pystyy pelaamaan myös molemmilla laidoilla

Cheikhou Kouyaté (Anderlecht)

24-vuotias Kouyaté tuo fyysisyyttä West Hamin puolustuslinjaan. Senegalilaistoppari pelasi kuuden vuoden aikana yhteensä 145 ottelua Anderlechtin paidassa. Kouyaté eroaa edukseen myös monipuolisuudellaan. Senegalilainen kykenee pelaamaan topparin lisäksi myös keskikentän pohjalla. West Hamissa Kouyaté löytänee paikkansa avauksen keskuspuolustajana Winston Reidin rinnalla.

Aaron Cresswell (Ipswich)

Ipswichistä saapunut Creswell värvättiin seuran jättäneen George McCartneyn korvaajaksi. 24-vuotias vasen laitapuolustaja pelasi viime kaudella 42 ottelua Bluesien väreissä ja onnistui kahdesti maalinteossa. Cresswellin vahvuuksin kuuluu hyvä syöttötaito, josta osoituksena edellisen vuoden 12 maalisyöttöä. West Hamissa puolustajalle on tarjolla suora avauspaikka vasemmalta laidalta.

Mauro Zárate (Vélez Sarsfield)

Zárate on monipuolinen vahvistus West Hamin leiriin. 27-vuotias argentiinalainen pystyy pelaamaan keskushyökkääjän paikan lisäksi myös piilokärkenä ja molemmilla laidoilla. Euroopassa Zárate muistetaan parhaiten Laziosta, jossa hän pelasi 68 Serie A:n ottelua. Viime kaudella argentiinalainen iski 19 osumaa kotimaansa liigassa Vélez Sarsfieldin paidassa, joten maalivainun pitäisi olla tallella.

Carl Jenkinson (Arsenal)

Englantilaissuomalainen Jenkinson hakee West Hamista peliaikaa lainasopimuksella. Laitapuolustajan tilanne Arsenalissa kävi tukalaksi Mathieu Débuchyn ja Calum Chambersin saavuttua Emirates Stadiumille. Jenkinson on vahva pitämään palloa ja omaa hyvät syöttötaidot, mistä näyttöä antaa viime kauden syöttöprosentti (85,2%). Hammersissa Jenkinson taistelee avauskokoonpanon paikasta kokeneen Guy Demelin kanssa.

West Hamiin siirtyi myös Sunderland-manageri Gustavo Poyet’n poika Diego Poyet sekä ranskalaisseura Metzin senegalilaishyökkääjä Diafra Sakho.

Joukkueen vahvuus

West Ham on onnistunut tähän mennessä loistavasti siirtomarkkinoilla. Viime kaudella tökkinyttä hyökkäystä on vahvistettu Mauro Záraten (19 maalia) ja Enner Valencian (18 maalia) kaltaisilla maalintekijöillä.

Kärkipelaajien lisäksi myös puolustuspäätä on kohennettu laadukkailla hankinnoilla. Järkälemäinen Cheikhou Kouyaté on vastustajille suuri pelote topparin paikalla, sillä senegalilainen tunnetaan kovasta pelistään. Laitapuolustajien tonteille löytyvät puolestaan Aaron Cresswellin ja Carl Jenkinsonin myötä modernimmat vaihtoehdot, jotka uskaltavat nousta tarvittaessa mukaan hyökkäyksiin. Hankintaosasastolla West Ham on siis onnistunut mainiosti.

Joukkueen heikkous

West Ham kärsi viime kaudella pahoista maalinteko-ongelmista. Hammers teki viime kaudella vain 40 osumaa ja pelasi useampia maalittomia otteluita. Hyökkääjistä jokainen jäi alle kymmenen maalin. Carlton Cole osui kuudesti, mutta loukkaantumisista kärsinyt Andy Carroll teki vain kaksi maalia. Hyökkäyksen tehottomuutta kuvaa myös se, että eniten osumia keräsi itselleen keskikenttäpelaaja Kevin Nolan (7).

West Hamin uusista hankinnoista Enner Valencia ja Mauro Zárate voisivat ratkaista joukkueen hyökkäysongelman. Kaksikosta molemmat tekijät viime kaudella lähes 20 maalia omissa sarjoissaan.

Valmennus

Tuleva kausi on Sam Allardycelle neljäs West Hamin peräsimessä. 59-vuotias britti aloitti valmennusuransa vuonna 1989 ja on luotsannut Hammersin lisäksi muun muassa Boltonia ja Blackburnia. Kaudella 2004-2005 Allardyce johti Boltonin Valioliigassa kuudenneksi ja ansaitsi samalla seuran historian ensimmäisen Uefa Cup -paikan. ”Big Sam” valittiin Bolton-vuosinaan myös neljä kertaa kuukauden manageriksi.

West Hamissa Allardycea on kritisoitu usein puolustusvoittoisesta taktiikastaan ja pitkiä palloja suosivasta pelitavastaan. Esimerkiksi viime kaudella 44 prosenttia syötöistä pelattiin pitkänä eteenpäin hyvänä pääpelaajana tunnetulle Andy Carrollille. West Hamilla oli myös tilastollisesti toiseksi vähiten lyhytsyöttöjä ottelua kohden (274). Ainoastaan Tony Pulisin johtama Crystal Palace käytti lyhytsyöttöpeliä Hammersia vähemmän.

Allardycen ei niin kaunis pelitapa sai arvostelua tämän vuoden tammikuun maalittoman tasapelin jälkeen myös Chelsea-manageri José Mourinholta, joka kuvaili West Hamin pelaavan 1800-luvun jalkapalloa. Lisäksi portugalilainen kritisoi tuolloin Hammersia ajanpeluusta maalipotkuissa. Mourinho valitsi kuitenkin vertauksensa väärin, sillä tosiasiassa 1800-luvulla pelattiin erittäin hyökkäysvoittoista jalkapalloa.

Allardycen puolustusvoittoisuus ei ole miellyttänyt myöskään lontoolaisseuran kannattajia, mikä on näkynyt näyttävinä protesteina. Ensi kaudeksi Allardyce saakin avukseen hyökkäykseen erikoistuneen Teddy Sheringhamin. Seurajohto toivoo ratkaisun muuttavan joukkueen peliä viihteellisempään suuntaan.

Tärkein pelaaja

Kevin Nolan

32-vuotias Nolan johtaa West Hamin hyökkäyspeliä. Kokenut keskikenttäpelaaja teki viime kaudella enemmän osumia kuin kukaan joukkueensa kärkipelaajista (7) ja keräsi myös tilillleen viisi maalisyöttöä. Kahtena edellisenä kautena Hammers-kapteeni on takonut vähintään 10 maalia, joten viimeistelytaidosta ei ole puutetta.

Nolan tekee myös arvokasta työtä puolustusuuntaan mutta ylipelaa paikoitellen turhan agressiivisesti. Ylipelaaminen on näkynyt suurina varoitusmäärinä, sillä West Ham -kapteeni sai viime kaudella peräti seitsemän varoitusta ja kaksi ulosajoa. Kuumapäisyys on asia, johon Nolanin tulisi kiinnittää tulevalla kaudella enemmän huomiota.

Arvio

West Ham on vahvistunut merkittävästi viime kaudesta. Varsinkin hyökkäysongelmat saattavat olla Valencian ja Záraten tulon myötä historiaa. Suuri kysymysmerkki on, pääseekö eteläamerikkalaiskaksikko vastaavaan maalivireeseen edellisiä sarjojaan huomattavasti kovatasoisemmassa Valioliigassa? Uusia hankintoja on myös sen verran paljon, että varsinkin alkuun yhteispelissä saattaa olla hakemista.

West Hamin tietä vaikeuttaa myös haastava alkuohjelma, sillä joukkue kohtaa ensimmäisen kuuden kierroksen aikana Liverpoolin ja Manchester Unitedin. Avauskierroksen Tottenham on joka tapauksessa varmasti mieluisa vastustaja Hammersille, sillä West Ham voitti viime kauden kaikki kolme keskinäistä kohtaamista. Pisteitä voi odottaa myös Tony Pulisin lähdön myötä Crystal Palacesta ja rajusti uudistuneesta Southamptonista.

West Ham yllättää tällä kaudella sijoittumalla kymmenen parhaan joukkoon.

Kokoonpano

Maalivahdit

13 Adrían
22 Jussi Jääskeläinen

Puolustajat

2 Winston Reid
3 Aaron Cresswell
5 James Tomkins
8 Cheikhou Kouyaté
17 Joey O’Brien
18 Carl Jenkinson
19 James Collins
20 Guy Demel

Keskikenttä

4 Kevin Nolan
15 Ravel Morrison
16 Mark Noble
21 Mohamed Diamé
23 Diego Poyet

Hyökkäys

7 Matt Jarvis
9 Andy Carroll
10 Mauro Zárate
11 Stewart Downing
12 Ricardo Vaz te
24 Carlton Cole
31 Enner Valencia
Modibo Maïga
Diafra Sakho