Federico Fernández Swanseaan nelivuotisella sopimuksella
Swansea on hankkinut vahvistuksen puolustuslinjaansa, kun seura teki nelivuotisen sopimuksen Federico Fernándezin kanssa. Fernández siirtyy Swanseaan Napolista. Siirtosummaa ei ole annettu julkisuuteen.
25-vuotias toppari pelasi viime kaudella 25 Serie A:n ottelua Napolissa. Fernández edusti myös Argentiinaa Brasilian MM-kisoissa esiintyen neljästi hopeamitalistien paidassa.
Fernándezin syöttötyöskentely oli MM-kisoissa vakuuttavaa, sillä topparin syötöt napsahtivat lähes 90 prosentin tarkkuudella omille pelaajille.
Fernández on Swansean käytettävissä jo ensi lauantaina, kun walesilaisseura kohtaa kotiottelussa Burnleyn.
Lähde: Swansean verkkosivut
Toimittajan sana
Fernández on Garry Monkilta hyvä hankinta. Fernández noussee piakkoin avauskokoonpanon pelaajaksi Ashley Williamsin rinnalle.
Swansean toppariosasto on kapeahko, sillä edellä mainitun kaksikon lisäksi joukkuesta löytyvät ainoastaan Jordi Amat ja Kyle Bartley.
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen