Everton on ilmoittanut verkkosivuillaan tehneensä kaksivuotisen sopimuken Samuel Eto’on kanssa. 33-vuotias Kamerunin maajoukkueen hyökkääjä siirtyy Goodison Parkille ilmaiseksi. Eto’on sopimus Chelsean kanssa päättyi alkukesästä.

– Olen vaikuttunut Evertonin pelitavasta. Pystyin näkemään heti, että tässä seurassa minulla on mahdollisuus pelata jalkapalloa. Olin vaikuttanut myös Roberto Martinézin innokkuudesta, jalkapallotietämyksestä sekä pelinlukutaidoista. Voin oppia täällä vielä paljon häneltä, Eto’o kertoi Evertonin verkkosivuilla.

Eto’o tunnetaan parhaiten huippukausistaan Barcelonan paidassa. Kamerunilainen teki vuosien 2004-2009 välisenä aikana 108 liigamaalia katalonialaisseuran paidassa. Lisäksi Eto’o voitti Barcelonassa kolmesti La Ligan ja kahdesti Mestarien liigan.

Maajoukkuetasolla Eto’o on valittu neljä kertaa Afrikan vuoden pelaajaksi. Hyökkääjä on pelannut tähän päivään menneessä 117 ottelua Kamerunin paidassa. Maajoukkueessa Eto’on suurimpia saavutuksia ovat olleet vuoden 2000 olympiakulta sekä kaksi Afrikan mestaruutta.

Eto’o vietti viime kauden Valioliigassa Chelsean riveissä. Kamerunilaiskonkari viimeisteli yhdeksän maalia 21 pelaamassaan sarjaottelussa.

Toimittajan sana

Everton hakee Eto’osta toista hyökkäysvaihtoehtoa Romelu Lukakun rinnalle. Europelien alkaessa Martinéz joutuu kierrättämään enemmän joukkuettaan, minkä vuoksi uusi hankinta kärkeen oli välttämätön.

Myös Eto’on sopimuksettomuus kävi hyvin Evertonille. Itse siirron ollessa ilmainen Toffeesin on mahdollista maksaa kamerunilaisella hieman korkeampaa palkkaa.