Liverpoolin Daniel Agger palaa kasvattajaseuransa Brondbyn paitaan
Kuva: Getty Images
Liverpoolin Daniel Agger palaa kotimaahansa. 29-vuotias tanskalaispuolustaja siirtyy takaisin kasvattajaseuransa Brondbyn riveihin. Liverpool ei paljastanut Aggerin siirtokorvausta.
– Liverpool on ollut suuressa osassa elämääni ja perheeni on elänyt täällä niin kauan, että lähtö on vaikea. Mahdollisuus palata Brondbyyn tässä vaiheessa uraani tuntui oikealta päätökseltä. En olisi siirtynyt minnekään muualle ja tekoni aiemmilla kausilla todistavat sen.
– Olen torjunut useita Valioliigan ja Euroopan seurojen tarjouksia. Seura itsessään on todella erityinen ja tulen olemaan Liverpoolin kannattaja koko loppuikäni.
Agger aloitti ammattilaisuransa kaudella 2004-2005 juuri Bronbyn paidassa. Puolustaja edusti tanskalaisseuraa puolentoista kauden ajan, ennen tammikuun 2006 siirtoaan Liverpooliin.
Lähes yhdeksän Reds-vuoden aikana Agger pelasi 232 ottelua punaisissa väreissä ja teki 14 maalia. Tanskalaisen ainoaksi pokaaliksi Liverpoolissa jäi vuoden 2012 Liigacup-voitto.
Lähde: Liverpoolin verkkosivut
Toimittajan sana
Agger palasi kotimaahansa, koska tanskalainen ei halunnut missään nimessä pettää Liverpoolia siirtymällä toiseen huippuseuraan. Agger menetti viime kaudella avauspaikkansa joukkueessa loukkaantumistensa vuoksi ja jäi nokkimisjärjestyksessä Martin Skrtelin ja Mamadou Sakhon taakse. Tulevalla kaudella seuraan saapui vielä Dejan Lovren, joten tanskalaiselle ei jäänyt yksinkertaisesti enää tilaa.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Arsenalin uusi hankinta onnistui heti
- Romano: Liverpoolin ykköskohde ei jatka PSG:ssä
- Romano: Arsenal hankkii 16-vuotiaan huippulupauksen
- Jermain Defoen lähtöpasseista lisää tietoa – taustalla ”kasvavia huolia” toiminnasta
- Eddie Howe avasi suunsa – kommentoi Bruno Guimaraesin ja Arsenalin tilannetta
- Liverpoolin puolustus kapenee – uusi loukkaantuminen harjoitusottelussa
- Chelsea pisti rahaa likoon – tavoittelee 18-vuotiasta superlupausta
- Sieltä se tuli – Leeds jätti tarjouksen Saksan maajoukkuemiehestä
- Brittilehti kertoo huonoja uutisia Viníciuksesta haaveileville Arsenal-faneille
- Arvostettu asiantuntija paljastaa: Arsenal tavoittelee kesän suurinta siirtopommia
- Nuori hyökkääjä, 15, vastasi yhdellä sanalla penkitykseen Manchester Unitedissa
- Brittilehti kertoo huonoja uutisia Viníciuksesta haaveileville Arsenal-faneille
- Liverpoolin puolustus kapenee – uusi loukkaantuminen harjoitusottelussa
- Sieltä se tuli – Leeds jätti tarjouksen Saksan maajoukkuemiehestä
- Chelsea pisti rahaa likoon – tavoittelee 18-vuotiasta superlupausta
- Arvostettu asiantuntija paljastaa: Arsenal tavoittelee kesän suurinta siirtopommia
- Eddie Howe avasi suunsa – kommentoi Bruno Guimaraesin ja Arsenalin tilannetta
- Pep Guardiolan tulevaisuudesta uutta tietoa
- Valioliigan tähtitoppari siirtyy Chelseaan – istuuko hankinta Xabi Alonson palapeliin?
- Manchester City -puolustaja solmi pitkän jatkosopimuksen