Wayne Rooney ratkaisi vapaapotkusta – Englanti jatkaa puhtaalla pelillä
Englanti nappasi EM-karsintojen kolmannen voittonsa kaadettuaan Viron vieraskentällä. Ottelun käännekohdaksi muodostui isäntien Ragnar Klavarin ulosajo 55. peliminuutilla. Klavar repi selästä Fabian Delphin nurin estäen Englannin läpiajon.
Viro taisteli urheasti vajaamiehisenä lähes viimeiselle vartille saakka. 74. minuutilla Wayne Rooney sijoitti pallon vapaapotkusta maalivahdin torjunnan kautta vasempaan alanurkkaan, ja iski Englannin kiinni voittoon. Rooneyn osuma riitti vierailijoille, joten Three Lions nappasi täydet pisteet lukemin 0-1.
Englannin EM-karsintaottelut jatkuvat 15. päivä marraskuuta kotipelillä Sloveniaa vastaan.
Toimittajan sana
Lohko E ei ole karsintalohkojen vaikeimmasta päästä, mutta täydet pisteet kolmesta ensimmäisestä ottelusta on silti hyvä saavutus Englannin joukkueelle. Erityisesti Roy Hodgsonin miehistön puolustuspeli on toiminut moitteettomasti, sillä joukkue ei ole päästänyt tähän mennessä yhtäkään maalia. Kokonaisuudessaan karsintojen ensimmäisten otteluiden esitykset osoittavat, ettei Englanti aio jättää mitään sattuman varaan.
- Voiko Man United yltää takavuosien kaltaiseen menestykseen, Michael Carrick?
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Voiko Man United yltää takavuosien kaltaiseen menestykseen, Michael Carrick?
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?