Balotellin paidanvaihto ei miellyttänyt Rodgersia – ”Aion käsitellä asian”
Kuva: Getty Images
Liverpool-manageri Brendan Rodgers aikoo käsitellä Mario Balotellin paidan vaihtamisen puoliajalla Real Madridin Pepen kanssa. 24-vuotias italialaishyökkääjä nähtiin puoliajalla ennen kulkutunneliin menoa tekemässä vaihtoa portugalilaispuolustajan kanssa.
Balotelli vaihdettiin puoliajalla pois kentältä median kuvamateriaalin tultua julki. Rodgers varoitti, ettei aio jättää asiaa tähän.
– Kuulin silloin ensimmäistä kertaa siitä, enkä pitänyt. Tällaista ei pitäisi tapahtua täällä. Yksi pelaaja meillä teki saman viime kaudella, ja puutuin silloin siihen. Olen valmis tekemään saman uudelleen, Rodgers kommentoi Sky Sportsille.
Balotellin alku Liverpoolissa on ollut vaikea. Hyökkääjä on onnistunut kaikissa kilpailuissa vain kerran maalinteossa.
Toimittajan sana
Tällaiset tempaukset vain hankaloittavat Balotellin totuttautumista Liverpooliin. Paidan vaihtaminen vastustajan kanssa tappioasemassa voidaan todeta luovuttamisena. On hyvinkin mahdollista, että paidanvaihto toimi osasyynä Balotellin vaihtamiseen. Rodgersin itsensä mukaan Lallana otettiin kentälle taktisista syistä.LUE MYÖS:
- Ex-pelaaja: Michael Carrick kertoi ettei valmentaminen ole häntä varten
- SER: Tottenhamin avainpelaaja haluaa siirtyä La Ligaan – herättänyt Barcelonan ja Real Madridin kiinnostuksen
- Avainpelaaja jäi West Hamin kanssa Mestaruussarjaan – solmi jatkosopimuksen
- Olivier Giroud sai kutsun Arsenalin pukukoppiin: ”Upea fiilis”
- Wayne Rooney kummasteli Man Unitedin pelaajan ulostuloa: ”Pitäisi pysyä seuran sisällä”
- Manchester Unitedin pelaajalta suorat sanat seurajohdolle
- Aston Villan kesähankinta loukkaantui – viikkoja sivussa pelikentiltä
- Arsenal tyrmäsi Lillen seitsemässä minuutissa – kova putki jatkuu
- Atlético iski jo 47 sekunnissa – Manchester United koki karun tappion Madridissa
- BBC: Bournemouth kuuntelee tarjouksia keskikenttätähdestä – hintapyyntö on hurja
- Atlético iski jo 47 sekunnissa – Manchester United koki karun tappion Madridissa
- Arsenal tyrmäsi Lillen seitsemässä minuutissa – kova putki jatkuu
- BBC: Bournemouth kuuntelee tarjouksia keskikenttätähdestä – hintapyyntö on hurja
- BBC: Tottenham oli Manchester Cityn suhmurointien suurin kärsijä
- Wayne Rooney kummasteli Man Unitedin pelaajan ulostuloa: ”Pitäisi pysyä seuran sisällä”
- Wolverhampton lähetti hyökkääjänsä lainalle Ajaxiin – nyt hän on löytänyt itsensä
- Manchester Unitedin pelaajalta suorat sanat seurajohdolle
- IFR: Englannin jalkapalloseurojen taloustilanne herättää huolta
- Nick Woltemade on ollut iso pettymys lainalla Juventuksessa
- Atlético Madridin ja Man Unitedin välinen ottelu alkaa surullisissa merkeissä