Hullissa vaihtopenkille juuttunut Ince lainalle Nottingham Forestiin
Hull on lainannut Tom Incen Mestaruussarjaan Nottingham Forestin paitaan. 22-vuotiaan hyökkäävän keskikenttäpelaajan sopimus Forestin kanssa kestää joulukuun 28. päivään saakka.
Ince siirtyi Hulliin kesällä Blackpoolista. Englantilainen on pelannut tällä kaudella vain kolmessa ottelussa Tigersin kokoonpanossa. Myös Inter Milan oli kesällä kiinnostunut Incen palveluksista.
Ince valittiin vuonna 2013 Mestaruussarjan vuoden pelaajaksi.
Lähde: Sky Sports
Toimittajan sana
Ince on lupaava pelaaja, mutta siirto Valioliigaan on ollut nuorukaiselle liian suuri harppaus. Keskikenttäpelaaja vietti osan viime kaudesta lainalla Crystal Palacessa. Tuolloinkin aikaa avauskokoonpanossa kertyi vain viiden ottelun verran.
Hullissa Incen läpimurtoa ovat vaikeuttaneet seuran lukuisat uudet hankinnat. Toivottavasti Mestaruussarjan vuoden pelaaja vuosimallia 2013 löytää vireensä Nottinghamissa.
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta