Arsenal menetti johtonsa käsittämättömällä tavalla Mestarien liigan lohkovaiheen kotiottelussa Anderlechtia vastaan. Tykkimiehet kadottivat toisella puoliajalla kolmen maalin eron ja joutuivat tyytymään 3-3-tasatulokseen.

Arsenal sai ottelulle vahvan alun Mikel Artetan lauottua 25. minuutilla rangaistuspotkusta isännät johtoon. Neljä minuuttia myöhemmin Tykkimiesten johto kasvoi. Vapaapotku kimposi muurista takaisin Alexis Sànchezille, joka tälläsi pallon Anderlecht maalin oikeaan alanurkkaan.

Toisen puoliajan alkupuolella Arsenal osui kolmannen kerran. Alex Oxlade-Chamberlain leikkasi vasemmalta läpi, ja Silvio Proto joutui nöyrtymään jo kolmannen kerran.

Anderlechtin tilanteen näyttäessä jo toivottomalta alkoi tapahtua. 61. minuutilla Anthony Vanden Borre upotti vasemmalta kovan laukauksen Wojciech Szczesnyn taakse ja ero kaventui 3-1:een. Vajaa varttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä Vanden Borre osui toistamiseen rangaistuspotkusta.

Ottelun lähennellessä loppuaan näytti siltä, että Arsenal pitäisi kuitenkin johtonsa. Kaikki Tykkimiesten voiton eteen tekemä työ valui hukkaan 90 minuuttin täyttyessä. Andy Nájar keskitti, ja Aleksandar Mitrovic puski Anderlechtin uskomattomalla tavalla tasoihin. Tykkimiehillä siis tyytyminen tasapeliin lukemin 3-3.

Toimittajan sana

Arsenalin sulaminen hakee vertaistaan. Kolmen maalin johtoasema on sellainen, joka pitäisi ehdottomasti pitää ennakkoon heikompaa vastustajaa vastaan. Kaikki kunnia kuitenkin Anderlechtille hienosta noususta.

Tasapelistä huolimatta Tykkimiehet ovat edelleen toisen jatkopaikan suhteen hyvissä asemissa. Andelechtilla on vasta kaksi pistettä kasassa, joten paljon pitää tapahtua, että Arsenal putoaisi jatkosta.

Mestarien liiga tiistaina

Zenit – Bayer Leverkusen 1-2 (0-0)
0-1 Son Heung-Min (68.)
0-2 Son Heung-Min (73.)
1-2 Salomón Rondón (89.)

Arsenal – Anderlecht 3-3 (2-0)
1-0 Mikel Arteta rp. (24.)
2-0 Alexis Sánchez (29.)
3-0 Alex Oxlade-Chamberlain (58.)
3-1 Anthony Vanden Borre (61.)
3-2 Anthony Vanden Borre rp. (72.)
3-3 Aleksandar Mitrovic (90.)

Basel – Ludogorets 4-0 (2-0)
1-0 Breel Embolo (34.)
2-0 Derlis González (41.)
3-0 Shkelzen Gashi (59.)
4-0 Marek Suchy (66.)

Benfica – Monaco 1-0 (0-0)
1-0 Anderson Talisca (82.)

Borussia Dortmund – Galatasaray 4-1 (1-0)
1-0 Marco Reus (39.)
2-0 Sokratis Papastathopoulos (56.)
2-1 Hakan Balta (71.)
3-1 Ciro Immobile (75.)
4-1 Semih Kaya om. (86.)

Juventus – Olympiakos 3-2 (1-1)
1-0 Andrea Pirlo (21.)
1-1 Alberto Botía (24.)
1-2 Delvin Ndinga (61.)
2-2 Roberto Jiménez om. (65.)
3-2 Paul Pogba (66.)

Malmö – Atlético Madrid 0-2 (0-1)
0-1 Koke (30.)
0-2 Raúl García (78.)

Real Madrid – Liverpool 1-0 (1-0)
1-0 Karim Benzema (27.)