Roy Hodgson on nimennyt Englannin ryhmän EM-karsintaotteluun Sloveniaa vastaan ja Skotlanti-maaotteluun. West Bromwichin huippuvireinen hyökkääjä Saido Berahino mahtui tällä kertaa mukaan. Tällä kaudella seitsemän maalia iskenyt 21-vuotias nuorukainen saattaa saada siis ensi viikolla maajoukkuedebyyttinsä.

Myös Michael Carrick, Stewart Downing ja Theo Walcott palaavat maajoukkueen vahvuuteen. Juuri nilkkavammastaan toipunut Manchester Unitedin keskikenttäpelaaja Carrick ei mahtunut keväällä Hodgsonin MM-ryhmään. West Ham -laituri Downing on edustanut edellisen kerran The Three Lionsia toukokuussa 2012. Arsenalin Walcott taas palaa Englannin vahvuuteen toivuttuaan vakavasta polvivammastaan, joka piti laiturin yhteensä 10 kuukautta sivussa.

Hodgson harkitsi omien sanojensa mukaan Berahinoa myös edellisiin EM-karsintaotteluihin Viroa ja San Marinoa vastaan. Tuolloin esteenä olivat kuitenkin alle 21-vuotiaiden jatkokarsinnat EM-turnaukseen.

– Hän oli tottakai mielessämme, mutta emme valinneet Berahinoa alle 21-vuotiaiden Kroatia-otteluiden tärkeyden vuoksi. Tällä kertaa heillä on vain ystävyysottelu, joten ei ole mitään syytä jättää valitsematta häntä, Hodgson kommentoi BBC:lle.

Englanti kohtaa lauantaina 15. päivä marraskuuta Wembleyllä Slovenian. Kolme päivää myöhemmin joukkue isännöi harjoitusottelussa Skotlantia.

Englannin joukkue kokonaisuudessaan

Maalivahdit: Fraser Forster, Ben Foster, Joe Hart

Puolustajat: Leighton Baines, Gary Cahill, Calum Chambers, Nathaniel Clyne, Kieran Gibbs, Phil Jagielka, Luke Shaw, Chris Smalling

Keskikenttä: Ross Barkley, Michael Carrick, Stewart Downing, Jordan Henderson, Adam Lallana, James Milner, Alex Oxlade-Chamberlain, Raheem Sterling, Andros Townsend, Jack Wilshere, Theo Walcott

Hyökkäys: Rickie Lambert, Wayne Rooney, Daniel Welbeck, Saido Berahino