Matthew Etherinton päättää pelaajauransa – selkävaivat veivät voiton
Pitkään Stokea edustanut Mathieu Etherington on päättänyt lopettaa pahojen selkävaivojen vuoksi pelaajauransa. 33-vuotias englantilaislaituri on ollut syksyn ilman seuraa jätettyään Pottersit viime kauden päätteeksi. Etherington vahvisti lopettamispäätöksensä Twitter-tilillään.
– Selkävaivojeni vuoksi nyt on oikea aika vetäytyä ammattilaisjalkapalloilusta, Etherington twiittasi.
Etherington pelasi viiden Stoke-vuoden aikana yhteensä 176 ottelua seuran paidassa ja onnistui kuudesti maalinteossa. Potters-uran suurin huippuhetki oli selviytyminen vuoden 2011 FA Cupin finaaliin.
Etherington edusti urallaan Valioliigassa myös Tottenhamia ja West Hamia. Ammattilaisdebyyttinsä laituri koki Petersborough’n paidassa.
– Olen saanut hyviä muistoja aina 15-vuotiaana tekemästäni debyytistä lähtien. Olen tehnyt joitakin virheitä matkallani. Ne ovat tehneet kuitenkin minusta sen ihmisen, mikä olen tänä päivänä. Muistelen menneisyyttäni ylpeänä ja olen tulevaisuuden suhteen optimistinen, Etherington kommentoi Sky Sportsille.
- Kai Havertz teki Valioliiga-historiaa – Man City -legendan ennätys nurin
- Andoni Iraola ei ymmärrä tuomarin ratkaisua: ”Se oli selvä pilkku”
- Opta nosti melkoisen tilastokummajaisen esiin Liverpoolin pelistä
- Gary Neville: Man United ei joudu Valioliigan putoamistaistoon
- Kai Havertz hiljensi Anfieldin – Arsenal takaisin Valioliigan kärkeen
- Ole Gunnar Solskjær antoi tukensa Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Ian Wright otti kantaa Arsenalin hyökkäyspään ongelmiin
- Hyvän alkukauden pelannut Ronald Araújo paljasti – nämä henkilöt auttoivat sopeutumaan Liverpooliin
- Onko tässä musta hevonen Valioliigan mestaruustaistossa? – ”Etenemme ottelu kerrallaan”
- Pahaenteinen merkki – Man Unitedin vierassaldo herättää karuja muistoja
- Andoni Iraola ei ymmärrä tuomarin ratkaisua: ”Se oli selvä pilkku”
- Kai Havertz teki Valioliiga-historiaa – Man City -legendan ennätys nurin
- Opta nosti melkoisen tilastokummajaisen esiin Liverpoolin pelistä
- Gary Neville: Man United ei joudu Valioliigan putoamistaistoon
- Hyvän alkukauden pelannut Ronald Araújo paljasti – nämä henkilöt auttoivat sopeutumaan Liverpooliin
- Valioliiga-seuran luotsilta raju purkaus: ”Voisin aloittaa muualla jo kahden viikon päästä”