Loppukiri ei tuonut helpottavaa maalia – Liverpool karsiutui Mestarien liigan pudotuspeleistä

Liverpoolin taival Mestarien liigassa on tämän kauden osalta ohi. Basel venyi Anfieldillä tasapeliin ja eteni 1-1-tuloksella jatkoon pisteen erolla isäntiin. Pool oli lähellä venyä vielä lopussa ohi, mutta heikko avausjakso ja ulosajo koituivat tällä kertaa joukkueen kohtaloksi. Näin ollen punapaidat nähdään keväällä Eurooppa-liigassa.
Liverpool starttasi vahvasti ja avauspaikka saatiin toisella minuutilla. Raheem Sterlingin syöttöyritys kimposi Baselin puolustajien kautta rangaistusalueen tuntumasta Steven Gerrardille, joka haki vedollaan oikeaa nurkkaa. Tomas Vaclic torjui kuitenkin helposti Reds-kipparin yrityksen.
Isäntien hyvän alun jälkeen maltillisesti pelin aloittanut Basel sai ensimmäisen tilaisuuden avata maalihanansa. Taulant Xhaka haki keskityksellään boksista joukkuekavereitaan, mutta Simon Mignolet nappasi puolustajan matalan keskityksen vaivattomasti näppeihinsä. Hiukan myöhemmin Shkelzen Gashin uhkaava laukaus lähestyi belgialaisvahtia, mutta sveitsiläisen epäonneksi se ylärimaa hipoen yli maalin.
Basel sai palkinnon painostuksestaan 25. minuutin täyttyessä. Luca Zuffi syötti taakseen Fabian Freille, jonka matala laukaus upposi rangaistusalueen takaa aivan vasempaan alanurkkaan Mignoletin seisoessa passiivisesti paikoillaan.
Takaa-ajoasemaan joutuminen lamaannutti Liverpoolin täysin ja Basel otti ohjat käsiinsä. Viisi minuuttia myöhemmin vierailijat oliva lähellä toista maalia. José Enrique esti kotiyleisön onneksi viime hetkellä Derlis Gonzálezin vedon maaliin menon ja siivosi pallon päätyrajan yli kulmapotkuksi.
Toinen jakso käynnistyi Liverpoolin osalta pirteästi ja isäntäjoukkue alkoi ottamaan hiljalleen pallonhallintaa takaisin itselleen. Hyvä alku päättyi Redsien kannalta painajaismaisella tavalla, kun Lazar Markovicin päässä pimeni pahemman kerran. Serbilaituri läpsäisi typerästi Behrang Safaria kasvoille ja lensi ulos suoralla punaisella kortilla.
Vajaamiehisyydestä huolimatta Liverpool jatkoi urheasti tarvittavien maalien tavoittelua. Kymmenen minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä hyvä tilaisuus tasoittaa siunaantui Fabian Schärin rikottua Raheem Sterlingiä varoituksen arvoisesti rangaistusalueen tuntumassa. Gerrardin tarkka sijoitui leijaili upealla tavalla vapaapotkusta vasempaan takanurkkaan, ja Liverpool oli taas valmis taistelemaan jatkopaikasta.
Lisäajalla Reds sai vielä useamman paikan tasoittaa, mutta Vaclic piti Baselin hämmästyttävillä pelastuksillaan kiinni jatkopaikassa ja sveitsiläisten puolustus peitti loput vedot. Vierailijoiden johto piti loppuun saakka, joten Basel nappasi pisteen lukemin 1-1 varmistaen jatkopaikkansa.
Mestarien liiga 9.12.2014
Galatasaray-Arsenal 1-4 (0-3)
0-1 Lukas Podolski (3.)
0-2 Aaron Ramsey (11.)
0-3 Aaron Ramsey (29.)
1-3 Wesley Sneijder (89.)
1-4 Lukas Podolski (90+2.)
Borussia Dortmund – Anderlecht 1-1 (0-0)
1-0 Ciro Immobile (58.)
1-1 Aleksandar Mitrovic (85.)
Liverpool – Basel 1-1 (0-1)
0-1 Fabian Frei (25.)
1-1 Steven Gerrard (81.)
Monaco – Zenit 2-0 (0-0)
1-0 Aymen Abdennour (63.)
2-0 João Moutinho (89.)
Olympiakos – Malmö 4-2 (1-0)
1-0 David Fuster (22.)
1-1 Simon Kroon (59.)
2-1 Alejandro Domínguez (63.)
2-2 Anton Tinnerholm (81.)
3-2 Konstantinos Mitroglou (87.)
4-2 Ibrahim Afellay (90.)
Real Madrid – Ludogorets 4-0 (2-0)
1-0 Cristiano Ronaldo rp. (20.)
2-0 Gareth Bale (38.)
3-0 Álvaro Arbeloa (80.)
4-0 Álvaro Medrán (88.)
Benfica – Bayer Leverkusen 0-0
Juventus – Atlético Madrid 0-0
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Kevin De Bruyne uskoo tämän osa-alueen Interissä tuottavan Manchester Citylle ongelmia – vertasi Valioliigan pieniin seuroihin
- Ennakkopaketti Mestarien liigan finaaliin Manchester City – Internazionale: Mistä näet pelin, arvioidut avaukset, valmentajien kommentit
- Nämä Interin pelaajat Pep Guardiola nosti esille ennen Mestarien liigan finaalia
- Athletic: PSG-pomolla kiemuraiset kytkökset Qatarin tarjouksessa Manchester Unitedista
- Saudi-Arabiasta valmistellaan jättitarjousta Manchester Cityn tähtipelaajalle
- Erling Haaland saapui ratkaisemaan Manchester Cityn ongelmakohdan – tämä yksityiskohta joukkueen pelissä turhautti norjalaistähteä
- TalkSPORT: Harry Maguire ei halua jättää Manchester Unitedia – Erik ten Hag haluaisi myydä topparin
- Bild: Liverpoolin jättävä Naby Keïta löysi uuden seuran
- Ura jatkuu sittenkin! Ben Foster, 40, allekirjoitti jatkosopimuksen suursuosion saaneen Wrexhamin kanssa
- Telegraph: Arsenal tarjoaa yli sata miljoonaa euroa Declan Ricestä – West Ham aikoo käyttää rahat kolmeen pelaajaan
- Nämä Interin pelaajat Pep Guardiola nosti esille ennen Mestarien liigan finaalia
- Saudi-Arabiasta valmistellaan jättitarjousta Manchester Cityn tähtipelaajalle
- Bild: Liverpoolin jättävä Naby Keïta löysi uuden seuran
- Athletic: PSG-pomolla kiemuraiset kytkökset Qatarin tarjouksessa Manchester Unitedista
- TalkSPORT: Harry Maguire ei halua jättää Manchester Unitedia – Erik ten Hag haluaisi myydä topparin
- Erling Haaland saapui ratkaisemaan Manchester Cityn ongelmakohdan – tämä yksityiskohta joukkueen pelissä turhautti norjalaistähteä
- Telegraph: Arsenal tarjoaa yli sata miljoonaa euroa Declan Ricestä – West Ham aikoo käyttää rahat kolmeen pelaajaan
- Lähde: Chelsea jatkaa valitsemallaan linjalla – on ottanut yhteyttä parhaat päivänsä nähneeseen megatähteen
- Telegraph: Manchester Unitedin siirtokohde sai merkittävän jatkosopimustarjouksen
- Nyt se on varmaa: Declan Rice lähtee West Hamista