Aston Villalle lisää loukkaantumishuolia – Westwood kolmesta neljään viikkoon sivussa
Aston Villan Ashley Westwood on kolmesta neljään viikkoon sivussa polvivamman vuoksi. 24-vuotias keskikenttäpelaaja loukkaantui sunnuntain Leicester-ottelussa jouduttuaan Jamie Vardyn taklaamaksi.
Westwoodilta jää vamman vuoksi väliin viisi Villan seuraavaa ottelua mukaan lukien viikonlopun derby West Bromwichia vastaan. Myös Tom Cleverley sai pienen tällin sunnuntain pelissä, minkä vuoksi englantilaisen pelaaminen lauantaina on epävarmaa.
Crewen kasvattama Westwood on kuulunut vuodesta 2012 saakka Villan avainpelaajiin. Keskikenttäpelaaja on pelannut kahden ja puolen kauden aikana yhteensä 69 Valioliiga-ottelua joukkueen paidassa.
Westwoodin lisäksi Villalta ovat edelleen sivussa puolustajista Ron Vlaar, Philippe Senderos ja Nathan Baker. Topparikolmikon lisäksi joukkueen vahvuudesta puuttuu jalkamurtumasta toipuva tsekkiläiskärki Libor Kozak. Sen sijaan olkapäävammastaan toipunut Fabian Delph on palannut harjoituksiin.
Lähde: Sky Sports
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta