Tällä kertaa Viikon pelaaja valittiin kahdelta Valioliigan ottelukierrokselta. Manchester Cityn James Milner oli joukkueelleen todella tärkeä pelaaja kahden maalin ja yhden maalisyötön muodossa.

Cityn odotettiin nuijivan Hullin kotikentällään viime lauantain ottelussa. Toisin kuitenkin kävi ja Hull oli pitkään jättiyllätyksessä kiinni David Meylerin osumalla. City onnistui nousemaan tasapeliin lisäajan toisella minuutilla, kun Milner täräytti upeasti vapaapotkusta 1-1-loppulukemat.

29-vuotias keskikenttäpelaaja jatkoi hyviä peliesityksiään keskiviikkoillan ottelussa Stokea vastaan. Milner puski Cityn voittomaaliksi jääneen 1-2-osuman. Englantilainen tarjoili myös syötön Sergio Agüeron ensimmäiseen osumaan. Näitäkin tilastoja merkittävämpi oli Milnerin juoksukilometrit Stokea vastaan. OptaJoen tilastojen mukaan Milner juoksi ottelussa peräti 13,56 kilometriä. Englantilaisen kilometrit ovat Valioliigan kuluvan kauden ennätyslukemat.

Milner on hyvin tasapainoinen pelaaja, jonka pelaamisesta ei kovin helposti heikkouksia löydä. Englantilainen kykenee pelaamaan lähes jokaisella keskikentän pelipaikalla. Milner nähtiin kuluvalla kaudella myös hyökkääjänä Cityn kärsiessä kärkipelaajien lukuisista loukkaantumisista. Keskiviikkona mittarissa loistaneet juoksukilometrit kuvastavat Milneriä pelaajana erittäin hyvin. Englannin maajoukkuepelaaja antaa kentällä aina kaikkensa.

Milnerin eteneminen kentällä näyttää toisinaan kankealta, mutta häneltä löytyy yllätyksellinen harhautusvalikoima. Keskikenttäpelaajalla on vahva oikea jalka, minkä hän osoitti vapaapotkullaan Hullia vastaan. Milner ei suinkaan ole yksijalkainen pelaaja, vaan kykenee jakamaan laadukkaita keskityksiä ja laukauksia myös vasemmalla jalallaan.

4. tammikuuta vuonna 1986 syntynyt pelaaja aloitti Valioliiga-uransa kasvattajaseurassaan Leedsissä. Talousvaikeuksiin ajautunut seura olisi halunnut pitää Milnerin riveissään, mutta joutui pakon edessä myymään pelaajan Newcastleen vuonna 2004. Milner oli Newcastlen sopimuspelaaja vuoteen 2008 asti, jonka aikana hän käväisi kauden kestänellä lainasopimuksella Aston Villassa.

Villa osti Milnerin kahta kautta myöhemmin noin 16 miljoonalla eurolla. Keskikenttäpelaajan hyvät esitykset nostivat Milnerin vuonna 2009 Englannin maajoukkueeseen. Tähän päivään mennessä englantilainen on pelannut maansa riveissä 53 ottelua. Milner valittiin toisella Villa-kaudellaan Pelaajayhdistyksen vuoden nuoreksi pelaajaksi. Keskikenttäpelaaja nousi myös Pelaajayhdistyksen vuoden joukkueeseen.

Kaudella 2009-10 tehdyt 12 maalia herättivät Manchester Cityn kiinnostuksen. Milner siirtyi Cityn riveihin elokuussa 2010, ja Stephen Ireland siirtyi kaupan yhteydessä Villan riveihin. Kaupan arvoksi on arvioitu yli 38 miljoonaa euroa. Milner nousi välittömästi Cityn luottopelaajaksi ja on pelannut Cityyn siirryttyään vähintään 35 ottelua kaudessa kaikki kilpailut huomioiden.

Milnerin sopimus päättyy Cityn kanssa tulevana kesänä. 29-vuotias keskikenttäpelaaja on seuralleen hyvin arvokas pelaaja monikäyttöisyytensä vuoksi. Armoton työntekijä on herättänyt huhujen mukaan mm. Arsenal-manageri Arsène Wengerin kiinnostuksen. City käynnistänee jatkosopimusneuvottelut Milnerin kanssa piakkoin viimeaikaisten peliesitysten perusteella.

Edelliset Viikon pelaaja -valinnat voit lukea täältä.