Valioliigan viikkokierroksella riitti paljon tapahtumia – sekä hyvässä että pahassa. Kierroksen upein hetki nähtiin St James’ Parkilla, kun Newcastlen Jonás Gutiérrez teki paluun Valioliiga-kentille syövästä toipumisen jälkeen.

Jonny Evans ja Papiss Cissé sylkyhippasilla

Kuvottavaa, halveksuttavaa, ala-arvoista ja epäkunnioittavaa. Listaa voisi jatkaa pitkälle Jonny Evansin ja Papiss Cissén sorruttua sylkemiseen toistensa päälle keskiviikkoiltana. Kaksinkamppailutilannetta seurannut nujakka johti siihen, että Evans päätti sylkäistä kohti Cisséä. Tästä suivaantuneena Cissé päätti kostaa yhtä typerästi sylkemällä kohti Evansia.

Toista pelaajaa kohti sylkeminen on yksi vastenmielisimmistä teoista, mitä jalkapalloilija voi kentällä tehdä. Englannin jalkapalloliitto tutkii tapauksen ja kaksikolle on luvassa pelikieltoa. Sky Sportsin asiantuntija Alan McInally ehdotti sylkemisestä kymmenen ottelun pelikieltoa. FA:lla on nyt mahdollisuus tehdä viimeisimmästä sylkemisepisodista ns. ennakkotapaus isoilla rangaistuksilla. Toista pelaajaa kohti sylkemistä nähdään hyvin harvoin kentällä, mutta tapahtuessaan teosta voisi hyvinkin rangaista McInallyn ehdottamalla kymmenen ottelun pelikiellolla.

Gomis tuupertui kentällä – hyökkääjä voi onnekseen hyvin

Swansea-hyökkääjä Bafétimbi Gomis lyyhistyi kentän pintaan keskiviikkoillan ottelussa Tottenhamia vastaan. Molempien joukkueiden lääkintähenkilökunta teki erinomaista työtä ja Gomis sai nopeasti tarvitsemaansa apua. Tapaus ei ollut Gomis’n kohdalla ensimmäinen, sillä ranskalainen kärsi samoista vaivoista jo Lyonin aikoina.

Gomis’lla on todettu sairaus, jossa tietyissä tilanteissa hänen sydämen syke laskee. Tämä aiheuttaa verenpaineen putoamista, mikä heikentää veren kulkua aivoille. Oireet helpottavat, kun sairaudesta kärsivä henkilö vetäytyy makuuasentoon. Swansea oli tietoinen Gomis’n sairaudesta. Ranskalaishyökkääjä oli jopa ehdottanut, että hän palaisi vielä kentälle ottelussa.

Kauhistuttava tilanne sai nopeimmat ajattelemaan jo pahimman mahdollisen tapahtuneen, mutta Gomis on onneksi kunnossa. Ranskalainen twiittasi tilanteen näyttäneen pahemmalta, kuin se todellisuudessa oli. Gomis voi omien sanojensa mukaan nyt hyvin.

Jonás Gutiérrezin tunteikas paluu Valioliigaan

Onneksi Valioliiga-kierroksella nähtiin myös upeita hetkiä. Kirkkaimpana hetkenä muistoihin jäi ehdottomasti Jonás Gutiérrezin paluu Valioliiga-kentille. Argentiinalaisella todettiin kivessyöpä ja mies leikattiin lokakuussa 2013. Seuraavana kesänä Gutiérrez tunsi kipua maksassaan ja turvotusta imusolmukkeissa. Argentiinalainen aloitti kemoterapiahoidot, jotka saatiin päätökseen viime marraskuussa.

Gutiérrez nähtiin 28. helmikuuta jo Newcastlen vaihtopenkillä, mutta keskiviikkoillan ottelussa argentiinalainen päästettiin irti. Gutiérrez kirmasi kentälle yleisön osoittaessa suosiotaan seisten. Newcastle-kapteeni Fabricio Coloccinin ele antaa kapteeninnauha Gutiérrezille oli ihailtava.

Newcastle hävisi ottelun viime hetkien maalilla, mutta se ei varmasti Gutiérrezia lopulta kovin paljoa harmittanut. Argentiinalainen on nujertanut vaikean sairauden ja teki paluun huippu-urheiluun nopealla aikataululla. Todella upea ja tunteikas hetki.

David de Gea

@D_DeGea
The other great happiness of the night was seeing @elgalgojonas on the pitch! Qué alegría verte en el campo crack!!

Aston Villa voitti ensimmäistä kertaa lähes kolmeen kuukauteen

Aston Villa oli voittanut edellisen kerran Valioliigassa 7. päivä joulukuuta, kun Leicester kaatui kotikentällä 2-1-lukemin. Joukkue joutui siis odottamaan seuraavaa voittoa lähes kolme kuukautta. Tiistai-illan voitto tuli vaikeuksien kautta, mutta sillä voi olla loppukauden ja ensi kauden sarjapaikan kannalta huikea merkitys.

Villains on sarjataulukossa ensimmäisellä säilyjän paikalla. QPR vaanii ainoastaan kolmen pisteen päässä ja lontoolaisseuralla on vielä yksi ottelu vähemmän pelattuna.

Tiistai-illan voitolla on Aston Villan itseluottamuksen kannalta huikea merkitys. Voitto luo uskoa myös manageri Tim Sherwoodin tekemiseen. Sherwood aloitti Villa-uran muutamalla tappiolla ja tiistain voitto näkyi vapautuneena tuuletuksena sivurajan tuntumassa 1-0-maalin syntyessä.