Swansea kiinnitti espanjalaispuolustajansa jatkosopimuksella
Swansea tiedottaa verkkosivuillaan tehneensä jatkosopimuksen keskuspuolustajansa Jordi Amatin kanssa. 22-vuotiaan espanjalaisen nykyistä sopimusta pidennettiin vuodella. Ennen jatkopapereiden allekirjoittamista Amatilla oli kaksi vuotta sopimustaan jäljellä.
– Olen todella onnellinen. On tärkeää, että seura luottaa minuun. On jännittävää olla osa tätä seuraa. Kaikki on yhtä suurta perhettä täällä ja pidän siitä, Amat kommentoi Swansean verkkosivuilla.
Amat saapui Swanseaan kesällä 2013 Espanyolista. Puolustaja pelasi debyyttikaudellaan 30 ottelua walesilaisseuran paidassa. Kuluvalla kaudella Amat on kärsinyt loukkaantumisista ja joutunut jakamaan peliajan Kyle Bartleyn ja Federico Fernandezin kanssa.
– Loukkaantuminen oli minulle vaikea pala, mutta niin käy joskus jalkapallossa. Haluan tietysti pelata jokaisella viikolla. Ymmärrän kuitenkin myös sen, että managerilla on vain kaksi paikkaa pelipaikalleni. Olen valmis milloin hän ikinä tarvitsee minua.
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas