EM-karsinnat: Fletcher iski hattutempun – Matic viimeisteli saksipotkulla
Kuva: Getty Images
Muutama Valioliiga-pelaaja oli vauhdissa sunnuntaina pelatuissa EM-karsintaotteluissa. Maalinteossa onnistuivat Steven Fletcher, Steven Naismith, Shane Long ja Nemanja Matic.
Skotlanti kohtasi Gibraltarin, joten jo ennen ottelua osattiin odottaa selkäsaunaa. Päätöslukemat kirjattiin kotijoukkueen hyväksi 6-1. Chicago Firessa pelaava Shaun Maloney iski avausjaksolla kahdesti rangaistuspotkuista. Lisäksi Sunderlandin Fletcher ja Evertonin Naismith osuivat kertaalleen.
Toisella 45-minuuttisella Fletcher viimeisteli vielä kaksi maalia lisää. Edellisen kerran Skotlannin paidassa oli tehty hattutemppu 46 vuotta sitten. Vielä merkittävämpää historiaa teki Gibraltarin Lee Casciaro. Hän iski avausjaksolla Gibraltarin kaikkien aikojen ensimmäisen maalin kilpailullisessa ottelussa. Casciaro on siviiliammatiltaan poliisi. Syötön tarjoili lakimies.
Voiton myötä Skotlanti jatkaa D-lohkossa kolmantena, tasapisteissä Saksan kanssa. 11 pistettä kerännyt Puola on vain pisteen verran edellä Saksaa ja Skotlantia. Sunnuntaina Puola jäi 1-1-tasapeliin Irlannin kanssa. Puola oli jo nappaamassa arvokkaan vierasvoiton, mutta Southamptonin Long onnistui tasoittamaan lisäajalla kulmapotkun jälkitilanteesta. Irlanti on nyt kahden pisteen päässä Skotlannista.
Valioliiga-pelaajien maaleista kenties komein nähtiin Portugalin ja Serbian välisessä ottelussa. Peli oli vanhentunut noin tunnin, kun Serbia sai kulmapotkun. Radoslav Petrovic puski taka-alueelle Maticille, joka latasi saksipotkulla takanurkkaan.
Maticin maali ei auttanut, sillä Portugali voitti ottelun Ricardo Carvalhon ja Fábio Coentrãon maaleilla 2-1. Pisterangaistuksen Albania-ottelun rähinöistä saanut Serbia on neljän ottelun jälkeen yhdessä pisteessä. Kisapaikka alkaa karata, sillä jatkokarsintapaikassa kiinni oleva Albaniakin on jo kuuden pinnan päässä.
EM-karsintoja sunnuntaina
Skotlanti – Gibraltar 6-1 (4-1) 1-0 Shaun Maloney rp. (18.) 1-1 Lee Casciaro (19.) 2-1 Steven Fletcher (29.) 3-1 Shaun Maloney rp. (34.) 4-1 Steven Naismith (39.) 5-1 Steven Fletcher (77.) 6-1 Steven Fletcher (90.) Irlanti – Puola 1-1 (0-1) 0-1 Slawomir Peszko (26.) 1-1 Shane Long (90+1.) Portugali – Serbia 2-1 (1-0) 1-0 Ricardo Carvalho (10.) 1-1 Nemanja Matic (61.) 2-1 Fábio Coentrão (63.)LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jürgen Klopp povaa Florian Wirtzistä MM-kisojen tähteä
- Fantasy Premier League: GW 35 – tässä parhaat pelaajat kauden loppusuoralle
- Jesse Lingard kertoi mielipiteensä Manchester Unitedin valmentajatilanteesta
- Caoimhin Kelleher: Diogo Jotan kuolema vaikuttanut Liverpoolin peliesityksiin
- Hämmentäviä hetkiä Eurooppa-liigan välierässä – erikoinen rangaistuspotku englantilaisten kohtaamisessa
- Mauricio Pochettino otti kantaa Tottenhamin kriisiin: ”Todella surullista”
- BBC: Valioliiga-seura haluaa Craig Bellamyn päävalmentajakseen
- Manchester United julkaisi tärkeän pelaajasopimuksen
- Mestarien liigan oikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa – näin käy Valioliiga-jättien europelien
- Telegraph: Manchester United kiinnostunut Andoni Iraolasta
- Mestarien liigan oikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa – näin käy Valioliiga-jättien europelien
- BBC: Valioliiga-seura haluaa Craig Bellamyn päävalmentajakseen
- Hämmentäviä hetkiä Eurooppa-liigan välierässä – erikoinen rangaistuspotku englantilaisten kohtaamisessa
- Mauricio Pochettino otti kantaa Tottenhamin kriisiin: ”Todella surullista”
- Telegraph: Manchester United kiinnostunut Andoni Iraolasta
- Manchester United julkaisi tärkeän pelaajasopimuksen
- GdS: Serie A:n suurseura pääsi yhteisymmärrykseen sopimuksesta Tottenham-pelaajan kanssa
- Telegraph: Bruno Fernandes vaatii Manchester Unitedilta kunnianhimoa suostuakseen jatkosopimukseen
- Valioliigaseura vaihtaa valmentajaa – loppukauden diili
- Arsenal jäi ilman toista rangaistuspotkua – ”Tuomari teki selvän virheen”