Viikon pelaaja on tällä kertaa laitapuolustaja. Asema joukkueessa ei ole mitenkään kiveen hakattu, mutta viime viikonloppuna peli sujui erinomaisesti. Viikon pelaajamme on Manchester Cityn Aleksandar Kolarov.

Siitä on jo vajaa viisi vuotta, kun Kolarov siirtyi Laziosta Man Cityyn. 29 vuoden ikään ehtinyt serbi ei ole missään vaiheessa noussut selkeäksi avauksen pelaajaksi vasemman pakin paikalle. Joinain vuosina minuutteja on tullut enemmän, joinain vähemmän. Viime kaudella näytti melko hyvältä. Vastuuta tuli 30 liigaottelussa, mikä sai Kolarovin allekirjoittamaan kesään 2018 ulottuvan jatkosopimuksen.

– Sain viime kaudella paljon peliaikaa. Olen mielestäni todistanut ihmisille seurassa, että minuun voi luottaa. Minulle tarjottiin uutta sopimusta, jonka allekirjoitin mielelläni, Kolarov sanoi tuolloin.

Tällä kaudella on taas ollut vaikeampaa. Valioliigassa peliaikaa on kertynyt osittain pohjevamman takia vain 18 ottelussa. Mielikin on muuttunut.

– Haluaisin palata Italiaan, mutta se on vaikeaa. Viime kaudella pelasin paljon. Mielestäni vakuutin seuran henkilöt siitä, että he voivat luottaa minuun, Kolarov sanoi maaliskuussa Sky Italialle.

Viime viikonloppuna Tottenhamia vastaan Kolarov näytti taitojaan valmennusjohdolle. Pallollisessa pelaamisessa Kolarov oli vahvasti mukana. Syötöt napsuivat omille kohtuullisen hyvin (82-prosenttisesti), vaikka syötöt olivat keskimäärin melko pitkiä, 20-metrisiä. Cityn peli pyöri pitkälti vasemman laidan kautta, kiitos Kolarovin, Fernandinhon ja David Silvan. Kolarov oli hyökkäyksissä aktiivinen. Syöttöpelin lisäksi hän haastoi, laukoi ja loi pari maalipaikkaakin. Hyökkäyspelaamisen ohella Kolarov ehti usein myös puolustuksen tueksi. Kukaan ei katkonut Tottenhamia vastaan niin montaa syöttöä eikä blokannut niin montaa laukausta kuin Kolarov.

Viime viikonlopun hyvistä otteista huolimatta Kolarov ei ole vakiinnuttanut paikkaansa Cityn selkeänä avauksen pakkina. Miksi?

Kolarovilla on pari selkeää vahvuutta, mutta myös heikkouksia. Vahvuus on ehdottomasti vasen jalka. Keskitykset ovat hyviä, vapaapotkut ovat hyviä ja kaukolaukaukset ovat hyviä. Ongelmia tuottavat puolustuspelaaminen (vaikka Tottenhamia vastaan sujui hyvin) ja nopeus, jonka puute usein johtaa huonoon puolustamiseen. Tilanteenvaihdoissa Kolarovilla on vaikeuksia pysyä mukana korkean intensiteetin peleissä. Asiaa ei auta se, että Manuel Pellegrinin puolustus on löyhästi (siis heikosti) organisoitu. Puolustajat joutuvat liian usein reagoimaan ja paikkaamaan tilanteita nopeudellaan. Sellainen pelaaminen ei sovi Kolaroville.

Ei ole mikään ihme, että Kolarov ilmaisi halustaan palata Italiaan. Serie A:ssa kollektiivinen puolustuspelaaminen organisoidaan keskimäärin huomattavasti paremmin kuin Man Cityssä. Italiassa Kolarovin heikkouksia pystyttäisiin peittämään huomattavasti paremmin. Siellä Kolarov voisi nousta selkeäksi avauksen vasemmaksi pakiksi.