Chelsea hankki nuoren keskikenttäpelaajan Brasiliasta
Kuva: Getty Images
Hyökkäävä keskikenttäpelaaja Nathan siirtyy Chelseaan brasilialaisesta Atlético Paranaensesta. Lontoolaisseura tiedotti siirrosta verkkosivuillaan. Lääkärintarkastus ja sopimus on jo tehty, joten nyt enää odotetaan kansainvälisen siirtoikkunan avautumista. Siirto voidaan viimeistellä 1. heinäkuuta. Siirtosummaa ei julkistettu, mutta Transfermarktin tietojen mukaan puhutaan 4,5 miljoonasta eurosta.
– Olen hyvin iloinen siirtyessäni Chelseaan, Englannin mestarijoukkueeseen. Toivon, että opin paljon ja pystyn kehittämään pelaamistani, Nathan sanoi Chelsean tiedotteessa.
Tiedotteessa 19-vuotiasta Nathania kuvaillaan maaleja tekeväksi ja nopeaksi keskikenttäpelaajaksi. Nathan on edustanut Brasiliaa sekä U17- että U20-maajoukkueissa. Maalintekopuheille tuli katetta vuonna 2013 pelatuissa alle 17-vuotiaiden MM-kisoissa, joissa hänet valittiin viiden tehdyn maalin myötä turnauksen tähdistöjoukkueeseen.
Nathanin sopeutumista helpottanee maanmiesten läsnäolo. Chelseassa on jo ennestään laskutavasta riippuen neljä tai viisi brasilialaista: Filipe Luís, Ramires, Oscar, Willian ja Diego Costa.
Toimittajan sana
Nathan on pelaaja, josta ei todennäköisesti vielä tulevalla kaudella ole iloa Chelsean edustusjoukkueelle. Hän pystyy sinänsä pelaamaan sekä kymppipaikalla että molemmilla laidoilla. Toistaiseksi kaikille näille paikoille löytyy kilpailua mm. Oscarin, Eden Hazardin, Juan Cuadradon ja Willianin muodossa. On hyvin mahdollista, että Nathan lainataan ensi kaudeksi muualle. Joka tapauksessa tämä nimi kannattaa painaa mieleen. Jos kehitys jatkuu, parin vuoden kuluttua nuorukainen voi jo mahtua Chelsean pelaavaan kokoonpanoon.LUE MYÖS:
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Erling Haalandin loistava alkukausi jatkui maajoukkueessa – kaksi maalia Tanskan verkkoon
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- Jamie Carragher kyseenalaistaa Tottenhamin henkisen puolen
- Wayne Rooney puhui tulevaisuudestaan valmentajana
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Manchester Cityn tähti palasi maajoukkuereissulta kotiin
- Wayne Rooney puhui tulevaisuudestaan valmentajana