Victor Valdesin United-ura paketissa?
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin manageri Louis van Gaal on vihjaissut varsin suorasukaisesti, että Victor Valdesin ura jatkuu toisessa seurassa.
Valdes ei ole mukana Unitedin Yhdysvaltojen tourilla, mikä on nostanut maalivahdin siirtohuhuihin. Hollantilaisluotsi myönsikin, ettei ole tyytyväinen 33-vuotiaaseen konkariin.
Van Gaalia hiertää esimerkiksi se, ettei Valdes ole suostunut pelaamaan seuran reserviryhmässä. Van Gaal harmitteli, ettei espanjalainen seuraa hänen ”filosofiaansa”. Niinpä tällaiselle pelaajalle ei ole ”paikkaa olemassa”.
– Se on sääli, koska annoimme hänen mahdollisuuden kuntoutua ja teimme myös sopimuksen. Kun on valmis pelaamaan, eikä pelaa ykkösmiehistössä, on pelattava kakkosryhmän mukana. Hän kieltäytyi siitä, van Gaal valitteli ESPN:n mukaan.
Valdes ei jäänyt sanattomaksi ja muistutti myöhemmin Twitter-tilillään pelanneensa itse asiassa kolme kertaa Unitedin alle 21-vuotiaiden mukana viime kaudella.
Twiitissään entinen FC Barcelonan maalivahti kyselee kunnioituksen perään.
Toisen United-vahdin David de Gean tilanteeseen van Gaal ei ottanut sen enempää kantaa. Real Madridiin yhdistetty De Gea harjoittelee normaalisti Unitedin mukana.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin