Villa-kapteeni käänsi takkinsa – siirtyy Man Cityyn
Kuva: Getty Images
Fabian Delph siirtyy Aston Villasta Manchester Cityyn. Manchesterilaisseura tiedotti asiasta verkkosivuillaan. 25-vuotias Delph on jo läpäissyt lääkärintarkastuksen ja allekirjoittanut viisivuotisen sopimuksen. Villa saa Transfermarktin tietojen mukaan korvaukseksi 11,5 miljoonaa euroa.
Siirto oli sikäli yllättävä, että Aston Villan kapteenina toiminut Delph sanoi vielä vajaa viikko sitten ettei hän ole lähdössä mihinkään.
– Olen tietoinen, että mediassa on ollut intensiivistä spekulointia tulevaisuuteni ympärillä viimeisen 24 tunnin aikana ja haluan tehdä asiat selviksi. En ole lähdössä. Jään tähän futisseuraan. En malta odottaa uuden kauden alkua ja tämän ryhmän kipparoimista, Delph sanoi tuolloin.
Toimittajan sana
Delph pelasi viime kaudella 28 ottelua Valioliigassa ja neljä FA Cupissa. Englannin maajoukkueessa Leedsin kasvatti debytoi viime syksynä. Cityssä Delph tuo kilpailua keskikentän keskustaan. Hän on pallovarma pelaaja, joka tarjoili viime kaudella Villan pelaajista eniten maalipaikkoja. Murtaviin syöttöihin nähden Delphin syöttöjen onnistumisprosentti on korkea. Hän myös laukoo hanakasti kauempaa. Lisäksi hän on pelipaikalleen hieman epätyypillisesti erinomainen haastaja 1v1-tilanteissa.LUE MYÖS:
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”