Tällä kaudella tarjoamme kuukausittain katsauksen toisen sarjaportaan, eli Mestaruussarjan, maailmaan. 24 joukkuetta kisaa kahdesta suorasta ja yhdestä nousukarsintojen jälkeen oikeutetusta paikasta Valioliigaan. Kolme seuraa putoaa Ykkösliigaan.

Mestaruussarjassa suurin osa joukkueista on pelannut viisi ottelua ja sarjakärjessä porskuttaa Brighton 13 pisteellä. Aina yhtä yllätyksellinen Englannin toiseksi korkein sarjataso on alkanut odotetusti, eli ei odotusten mukaan. Brightonin vanavedessä tulevat Hull, Ipswich ja QPR. Luoteisenglantilaiset Blackburn ja Bolton ovat avanneet heikosti ja Rotherham pitää perää sarjataulukossa.

Brighton loistanut – suomalaisille ei peliaikaa

Viime kauden alkaessa Brightonilta odotettiin suuria ja Sami Hyypiän uskottiin vievän joukkueen Valioliigan nousukarsintoihin. Yksi voitto 18 ensimmäisestä pelistä, ja Hyypiä sai väistyä Chris Hughtonin tieltä ennen joulua. Kuluvan kauden alku on ollut etelärannikon joukkueelta päinvastainen. Sarjan häntäpäähän arvioitu joukkue ei ole vielä hävinnyt.

Viime launtaina Brighton otti makean 2-3-vierasvoiton Ipswichia vastaan. Uusi israelilaishyökkääjä Tomer Hemed osui kahdesti. Maalintekopaineita kantava Hemed on osunut Israelin paidassa 10 kertaa 15 pelaamassaan pelissä (viisi maalia Luxemburgia vastaan).

Suomalainen Vahid Hambo on saanut odotella näytönpaikkaansa ainakin vielä Brightonin reservijoukkueessa. Pelipaikasta kilpailevat Hemedin lisäksi muun muassa Bobby Zamora, Sam Baldock ja nuori Feyernoordista tullut Elvis Manu. Niki Mäenpää on puolestaan ollut kakkosmaalivahtina varmaotteiselle David Stockdalelle.

Rahaa palaa myös Mestaruussarjassa

Valioliiga-seurat ovat näyttäneet kesän aikana, että ne pystyvät ostamaan muhkeilla summilla niin englantilaisia kuin myös ulkomaalaisia pelaajia, esimerkiksi Hollannin ja Ranskan parhaimmistoa. Valtavat televisiointirahat jylläävät ja myös Mestaruussarjan seurat saavat osansa. Lisäksi nyt Valioliigaan nouseminen on taloudellisesti isompi asia kuin koskaan aiemmin.

Monet seurat panostavat jopa riskillä nousuun. Middlesbrough houkutteli oman kylän pojan, Stewart Downingin, pois Valioliigasta yli seitsemällä miljoonalla. Lisäksi Boro maksoi konkarihyökkääjä David Nugentista 5,5 miljoonaa euroa.

Fulham ei ole myynyt Ross McCormackia, vaikka Sheffield Wednesday on tarjonnut hänestä yli 13 miljoonaa. Charlie Austinista puolestaan pyydetään yli 20 miljoonaa euroa.

Englannin Mestaruussarja on potkaistu kunnolla käyntiin. Kannattaa pysyä kuulolla. Toisella sarjaportaalla riittää aina tapahtumia, vauhdikkaita pelejä ja hulluja käänteitä.

Mestaruussarjan sarjataulukkoa pääsee katsomaan esimerkiksi livetulokset.comin sivuilta.

Mestaruussarjan maalipörssi top 10

1. Charlie Austin (QPR), 4 maalia
2. Nick Blackman (Reading), 3
2. Tjaronn Cherry (QPR), 3
2. Enrique Garcia Martinez (Middlesbrough),3
2. Tomer Hemed (Brighton), 3
2. Michael Keane (Burnley), 3
2. Kazenga Lua Lua (Brighton), 3
2. Freddie Sears (Ipswich), 3
2. Chris Wood (Leeds), 3
10. (Useita pelaajia), 2