Liverpool hankki keskikenttäpelaajan – lähetti lainalle Veikkausliigaan
Otsikko ei suinkaan ole vitsi. Liverpool kertoo verkkosivuillaan hankkineensa Allan Rodrigues de Souzan brasilialaisesta Internacionalista. Keskikenttäpelaaja jatkaa saman tien matkaansa Suomen Veikkausliigaan. 18-vuotias brassi pelaa tammikuuhun asti lainalla SJK:ssa.
Allanille pelaaminen Liverpoolissa on jo jossain määrin tuttua, sillä hän pelasi seuran U21-joukkueen riveissä kolme harjoitusottelua tänä kesänä. Allan oli myös Liverpoolin kokoonpanossa, kun joukkue kohtasi aiemmin kesällä HJK:n.
– Kun näin kiinnostava pelaaja on mahdollista saada, meillä ei ole varaa jättää tilaisuutta käyttämättä, SJK:n puheenjohtaja Raimo Sarajärvi sanoi Ilta-Sanomille.
– Hän vie joukkuetta eteenpäin ja tuo siihen uuden sykäyksen. Hänen peleissään on varmasti paikalla paljon tarkkailijoita, joten muutkin pelaajat pääsevät luuppiin.
Ilta-Sanomien tietojen mukaan Allan on Veikkausliigan historian kovapalkkaisin pelaaja. Tiettävästi SJK ei kuitenkaan maksa Allanin palkkaa kokonaisuudessaan.
Päivitys klo 21.05: Sarajärven kommentit.
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen