Mestarien liigan puheenaiheet: Valioliiga-joukkueet ennätyksellisen heikkoja
Kuva: Getty Images
Mestarien liigan avauskierros on takana. Käydäänpä läpi, mitä Valioliiga-joukkueista jäi mieleen.
Valioliiga-joukkueilta heikoin avaus koskaan
Valioliiga-seurat olivat avauskierroksella heikompia kuin ikinä aiemmin. Tiistaina Manchesterin seuroista molemmat sukelsi. Juventus yllätti City Etihadilla 1-2-lukemin. United taas hävisi 2-1 vieraissa PSV Eindhovenille. Keskiviikkona Arsenal kärsi tappion vieraskentällä lohkonsa ennakkoon heikoimmalle joukkueelle Dinamo Zagrebille niin ikään lukemin 2-1. Ainoana englantilaisseurana Chelsea voitti omassa ottelussaan Maccabi Tel Avivin numeroin 4-0. Valioliigan menestys Mestarien liigassa on ollut viime vuosina laihahkoa. Nyt oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun avauskierroksella kolme seuraa neljästä koki tappion. Vertauksena viime kaudella häviäjiä oli ensimmäisellä kierroksella vain kaksi ja kahtena sitä edeltäneenä vuonna vain yksi. Tahmeasta alusta huolimatta turnaus on vasta käynnistynyt. Vielä on viisi kierrosta aika näyttää.Man Unitedin Shaw loukkaantui karmaisevalla tavalla
Manchester United -puolustaja Luke Shaw loukkaantui vakavasti PSV-ottelun avausjaksolla. Englantilaispuolustaja leikkasi laidasta keskustaan ja joutui holtittomasti tilanteeseen liukuneen Héctor Morenon taklaamaksi. Seurauksena Shaw’lla murtui kaksi sääriluuta, eikä miestä mahdollisesti nähdä enää tällä kaudella tositoimissa. Morenon taklauksen ei ollut tarkoitus vahingoittaa. Meksikolaistoppari pyrki liukumaan palloon. Tällä kertaa kävi vain heikommin. Harmittava takaisku joka tapauksessa 20-vuotiaalle Shaw’lle, sillä englantilaispuolustaja oli vihdoin pääsemässä sisään joukkueen peliin. Nyt edessä on pitkä toipilasaika, joka voi vahingoittaa laitapuolustajan uraa.Giroud’n hölmö ulosajo maksoi Arsenalille pisteitä
Olivier Giroud ei onnistunut pitämään Zagrebissa päätään kylmänä. Ranskalainen sai ensimmäisen varoituksensa protestoimalla tuomarin ratkaisua. Toisen kerran lappu nousi 40. peliminuutilla hyökkääjän taklattua myöhässä Ivo Pintoa. Ajattelematon ratkaisu kostautui ja Giroud’n peli oli ohi. Giroud’n lyhyt pinna tuli jälleen esiin. Ensimmäinen varoitus oli täysin turha. Tuomarille huutelusta ei seuraa koskaan mitään hyvää. Myös jälkimmäinen rike oli täysin tarpeeton. Ilman Giroud’n ulosajoa Arsenal olisi mahdollisesti napannut Kroatiasta pisteen. Vajaallakin Tykkimiehet tuli lähelle, mutta viimeinen silaus jäi uupumaan.LUE MYÖS:
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Erling Haalandin loistava alkukausi jatkui maajoukkueessa – kaksi maalia Tanskan verkkoon
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- Jamie Carragher kyseenalaistaa Tottenhamin henkisen puolen
- Wayne Rooney puhui tulevaisuudestaan valmentajana
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Manchester Cityn tähti palasi maajoukkuereissulta kotiin
- Wayne Rooney puhui tulevaisuudestaan valmentajana
- Englanti kohtaa MM-voittaja Espanjan – tässä on Kansojen liigan ohjelma
- Jamie Carragher kyseenalaistaa Tottenhamin henkisen puolen