West Bromin voitonhaaveet murenivat loppuhetkillä – Everton marssi Lukakun johdolla ohi
Kuva: Getty Images
Maanantain ainoassa Valioliiga-ottelussa Everton ryöväsi pisteet Hawthornsilta jouduttuaan ensin kahden maalin takaa-ajoasemaan. Baggies johti ottelua viimeiselle vartille saakka, mutta joutui lopulta taipumaan Toffeesille lukemin 2-3.
Evertonin sankariksi nousi kahdesti osunut belgi Romelu Lukaku. West Bromin ruotsalaistoppari Jonas Olsson loukkaantui ottelun ensimmäisellä puoliskolla.
Baggies aloitti maalinteon avausjakson lopussa Saido Berahinon nostettua pallon Tim Howardin yli maaliverkkoon. 54. minuutin kohdalla Craig Dawson puski kulmapotkusta isännät kahden maallin johtoon.
Everton vastasi kavennuksella jo seuraavasta hyökkäyksestä. Gerard Deulofeu keskitti oikealta ja Romelu Lukaku puski pelivälineen West Brom -maalin vasempaan nurkkaan. Parikymmentä minuuttia myöhemmin belgi tarjoili syötön keskustaan Arouna Konélle, jonka taitava sijoitus painui vasempaan alanurkkaan.
Pistejaon tuoksuessa ilmassa Toffees rankaisi viimeisellä kympillä vielä kerran Lukakun viimeisteltyä Deulofeun esityöstä pallon toistamiseen verkkoon. Tällä kertaa belgi sijoitti lähietäisyydeltä oikeaan nurkkaan ottelun voittomaaliksi jääneen osuman.
Everton nousi voitolla sarjataulukossa viidenneksi. West Brom on sijalla 15.
Valioliiga maanantaina
West Bromwich-Everton 2-3 (1-0) 1-0 Saido Berahino (41) 2-0 Craig Dawson (54) 2-1 Romelu Lukaku (55) 2-2 Arouna Koné (75) 2-3 Romelu Lukaku (84)LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta