Advocaat epävarma jatkostaan Sunderlandissa
Dick Advocaat on epävarma tulevaisuudestaan Sunderlandissa. 68-vuotias hollantilainen korvasi maaliskuussa Gus Poyet’n Black Catsien peräsimessä. Eläköitymispäätöksensä kesällä pyörtäneen Advocaatin Sunderland ei ole toistaiseksi pystynyt voittamaan kuluvalla kaudella yhtäkään ottelua Valioliigassa.
– Ajattelen aina asioita faktojen kannalta. Olen nyt perjantaina Sunderlandin manageri, Advocaat kommentoi eilisessä lehdistötilaisuudessa.
-Olen tehtävässä myös huomenna. Mitä tapahtuu sunnuntaina tai yhdeksän kuukautta sen jälkeen, siitä kerron myöhemmin. Kaikki asiat voivat muuttua päivässä, viikossa tai yhdeksässä kuukaudessa.
Sunderland on Valioliigassa viimeisenä. Black Cats on kerännyt ensimmäiseen seitsemään kierrokseen vain kaksi pistettä. Lauantaina Sunderland saa vastaansa West Hamin.
- Kai Havertz teki Valioliiga-historiaa – Man City -legendan ennätys nurin
- Andoni Iraola ei ymmärrä tuomarin ratkaisua: ”Se oli selvä pilkku”
- Opta nosti melkoisen tilastokummajaisen esiin Liverpoolin pelistä
- Gary Neville: Man United ei joudu Valioliigan putoamistaistoon
- Kai Havertz hiljensi Anfieldin – Arsenal takaisin Valioliigan kärkeen
- Ole Gunnar Solskjær antoi tukensa Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Ian Wright otti kantaa Arsenalin hyökkäyspään ongelmiin
- Hyvän alkukauden pelannut Ronald Araújo paljasti – nämä henkilöt auttoivat sopeutumaan Liverpooliin
- Onko tässä musta hevonen Valioliigan mestaruustaistossa? – ”Etenemme ottelu kerrallaan”
- Pahaenteinen merkki – Man Unitedin vierassaldo herättää karuja muistoja
- Andoni Iraola ei ymmärrä tuomarin ratkaisua: ”Se oli selvä pilkku”
- Kai Havertz teki Valioliiga-historiaa – Man City -legendan ennätys nurin
- Opta nosti melkoisen tilastokummajaisen esiin Liverpoolin pelistä
- Gary Neville: Man United ei joudu Valioliigan putoamistaistoon
- Hyvän alkukauden pelannut Ronald Araújo paljasti – nämä henkilöt auttoivat sopeutumaan Liverpooliin
- Valioliiga-seuran luotsilta raju purkaus: ”Voisin aloittaa muualla jo kahden viikon päästä”