Man City käytti Watfordin mustan hetken hyväksi – heikko vierasputki päättyi viimein
Lauantain viimeisessä ottelussa Manchester City onnistui vaikean alun jälkeen ryöväämään pisteet Vicarage Roadilla. Watford johti viimeiselle kympille saakka maalilla. Yaya Tourén ja pitkästä aikaa maalanneen Sergio Agüeron osumat veivät kuitenkin pisteet Manchesteriin 1-2-numeroin. Voitto oli Citylle ensimmäinen sitten syyskuun.
Watford aloitti maalinteon toisen jakson alkupuolella Aleksandar Kolarovin puskettua Herhiläisten kulmapotkun omaan maaliin. Serbipuolustaja kuittasi virheensä 82. minuutilla alustettuaan Tourén tasoituksen. Kolarov antoi kulmapotkusta tarkan ja matalan keskityksen, josta norsunluurannikkolainen tälläsi pallon suoraan vasempaan ylänurkkaan.
Kaksi minuuttia Tourén tasoituksesta City rankaisi uudelleen. Tällä kertaa asialla oli Agüero. Argentiinalaishyökkääjä puski pallon oikeaan ylänurkkaan Bacary Sagnan tarjoilusta ratkaisten Citylle helpottavan vierasvoiton.
Voitto nosti Cityn sarjataulukossa kolmanneksi. Eroa kärkijoukkue Arsenaliin kolmen pisteen verran. Watford valahti yhdeksänneksi.
Valioliiga 2.1.2015
Arsenal-Newcastle 1-0 (0-0)
1-0 Laurent Koscielny (72.)
Leicester-Bournemouth 0-0 (0-0)
Riyad Mahrez erp. (59.)
Manchester United-Swansea 2-1 (0-0)
1-0 Anthony Martial (47.)
1-1 Gylfi Sigurdsson 70.)
2-1 Wayne Rooney (77.)
Sunderland-Aston Villa 3-1 (1-0)
1-0 Patrick van Aanholt (30.)
1-1 Carles Gil (63.)
2-1 Jermain Defoe (72.)
3-1 Jermain Defoe (90+3.)
West Bromwich-Stoke 2-1 (0-0)
1-0 Stephane Sessegnon (60.)
1-1 Jonathan Walters (81.)
2-1 Jonny Evans (90+3.)
West Ham-Liverpool 2-0 (1-0)
1-0 Michail Antonio (10.)
2-0 Andy Carroll (55.)
Watford-Manchester City kello 19.30
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen