Valioliigan joulukuun joukkue: Kokemus valttia alakerrassa
Kuva: Getty Images
Valioliiga-kausi on puolivälissä ja kalenterivuosi vaihtunut. On siis aika jälleen kerrata ketkä loistivat edelliseen kuukauden aikana.
Joulukuun tähdistöstä löytyi pelaajia peräti kahdeksasta eri joukkueesta. Alakerrassa kokemus oli tällä kertaa valttia. Kuukauden kentällinen on tehty 4-4-2-muodostelmaan.
Maalivahti
Jack Butland (Stoke) (1) Jack Butlandista on kehittymässä pikavauhtia kova haastaja Joe Hartille Englannin maajoukkueessa. Joulukuussa 22-vuotias nuorukainen nollasi Manchester Unitedin, West Hamin ja Manchester Cityn. Torjuntoja kertyi Norwichin Declan Ruddin jälkeen toiseksi eniten Valioliigassa (16). Viidestä ottelusta voitto irtosi kolmesta pelistä. Viimeistään nyt on selvää, miksi Stoke ei hankkinut kesällä uutta ykkösmaalivahtia.
Puolustus
Simon Francis (Bournemouth) (1) 30-vuotias Simon Francis nautti joulukuussa suuresta roolista Bournemouthin alakerrassa. Laitapuolustaja sai pelata ansaitusti täydet minuutit jokaisessa viidessä sarjaottelussa. Francis siivosi kuukauden aikana puolustajista neljänneksi eniten purkupalloja (47). Pääpalloja Francis voitti 19, eli kolmanneksi eniten Valioliigan puolustajista.



Keskikenttä
Marko Arnautovic (Stoke City) (1) Ruotsalaistähti Zlatan Ibrahimovicia ulkoiselta olemukseltaan paljon muistuttava Marko Arnautovic on noussut kuin puskista yhdeksi Stoken tärkeimmistä pelaajista. Laitalinkki avasi joulukuun vahvasti kahdella osumalla Manchester Cityn verkkoon. Tapaninpäivänä kovan laukauksen omistava itävaltainen rankaisi toista Manchesterin seuraa huimalla pommilla. Kuukausi päättyi Ratkaisumaaliin Goodison Parkin sirkuksessa. 26-vuotias Arnautovic on alkanut selvästi lunastamaan häneen vuosia kohdistuneita odotuksia.



Hyökkäys
Odion Ighalo (Watford) (2) Watfordin Odion Ighalo oli joulukuussa lyömättömässä vireessä onnistuttuaan maalinteossa kuukauden jokaisessa sarjaottelussa. Kuusi maalia viiteen peliin nostivat itsevarman nigerialaishyökkääjän maalipörssissäkin kolmanneksi. Samalla rikottui myös Herhiläisten kaikkien aikojen maaliputki toista kertaa tällä kaudella. Ei ole epäilystäkään, etteikö Ighalo olisi paikkaansa tähdistössä ansainnut.

Valmentaja
Arsène Wenger (Arsenal) Monenkin joukkueen taso on heitellyt kauden aikana. Arsène Wengerin Arsenal on kuitenkin pitänyt tasaisuutensa vakuuttavalla otteella. Joulukuussa Wenger luotsasi Tykkimiehet neljään voittoon. Ainoa tappio tuli Southamptonia vastaan. Mikään muu seura ei onnistunut saalistamaan 12 pistettä. Näillä perusteilla Arsenalin sarjakärkeen juuri nostanut pitkätakkinen ranskalainen ansaitsee paikan joulukuun valmentajana.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin