Molemmat managerit tyytymättömiä tuomaripäätöksiin Swanseassa

Swansea ja Sunderland taistelivat sarjapaikkansa puolesta keskiviikkona. Ottelu päättyi Sunderlandin 4-2 -voittoon Jermain Defoen hattutempun turvin.
Kolmen maalin tekijää isompaan rooliin ottelussa päätyi kuitenkin erotuomarina toiminut Graham Scott. Oikeudenjakaja joutui tehtäviinsä pikahälytyksellä, kun siihen alunperin nimetty Andre Marriner vetäytyi ottelun tuomitsemisesta maanantaina.
Ottelun käännekohta oli Swansean Kyle Naughtonin ulosajo 37.minuutilla. Naughton tuli tilanteeseen korkealla jalalla, nappulat edellä, mutta vaikutti osuvan ainoastaan palloon. Tilanteen toinen osapuoli Yann M’Vila otti kuitenkin siitä kaiken irti, ja tuomari päätyi näyttämään Naughtonille suoraa punaista.
– Olen pettynyt. En tiedä, ratkaisiko tämä tuomio ottelun, mutta selkeästi tuomari ei ollut siinä tehtäviensä tasalla, Swansea-manageri Alan Curtis manasi.
-Olemme katsoneet tilanteen videolta tarkkaan, ja valitamme päätöksestä.
Sunderlandin Sam Allardyce tunsi pientä sympatiaa tuomari Scottia kohtaan, mutta piti myös joukkuettaan vastaan tuomittua rangaistuspotkua vääränä ratkaisuna.
– Scottin puolustukseksi sanottakoon, että hän joutui hommaansa alkuperäisen tuomarin sairastuttua. Hän kertoi enne ottelua ymmärtävänsä, miten tärkeä se on molemmille joukkueille, ja yrittävänsä tuomita parhaansa mukaan. Paineen alla kuitenkin virheitä sattuu, Allardyce muotoili.
Lähde: The Guardian
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Ex-pelaaja tyrmistyi Liverpoolin siirtopäätöksestä: “Hän olisi ollut seuran tulevaisuus”
- Entisen Arsenal-tähden oudolle uralle jälleen uusi käänne: Vakavasta loukkaantumisesta nousu tähdeksi, karkasi vapaalla siirrolla, palasi kasvattiseuraansa ja nousi pelaajasta päävalmentajaksi – nyt pelaajaura jatkuukin Meksikossa
- Everton sopinut 38 miljoonan euron hyökkääjähankinnasta heti tärkeän jatkosopimuksen jälkeen
- Virallista: Chelsea hankki 70 miljoonan euron brasilialaishyökkääjän
- Hollannin entinen kapteeni Liverpooliin – valmennusryhmään myös paluumuuttaja
- Evertonin tähdelle pitkä jatkosopimus
- Liverpoolin puolustaja siirtyy Bundesliigaan – valtava takaisinosto-optio mukana
- Nottingham Forest julkisti tärkeän jatkosopimuksen
- Leeds teki kesän kolmannen hankintansa – pelannut Belgian maajoukkueessa
- 13 maalin valioliigatähdelle pitkä jatkosopimus
- Lähteet: Manchester United -tähti eroaa vaimostaan – yksi piirre oli liikaa
- Ex-pelaaja tyrmistyi Liverpoolin siirtopäätöksestä: “Hän olisi ollut seuran tulevaisuus”
- Entisen Arsenal-tähden oudolle uralle jälleen uusi käänne: Vakavasta loukkaantumisesta nousu tähdeksi, karkasi vapaalla siirrolla, palasi kasvattiseuraansa ja nousi pelaajasta päävalmentajaksi – nyt pelaajaura jatkuukin Meksikossa
- Everton sopinut 38 miljoonan euron hyökkääjähankinnasta heti tärkeän jatkosopimuksen jälkeen
- Hollannin entinen kapteeni Liverpooliin – valmennusryhmään myös paluumuuttaja
- Virallista: Chelsea hankki 70 miljoonan euron brasilialaishyökkääjän
- Liverpoolin puolustaja siirtyy Bundesliigaan – valtava takaisinosto-optio mukana
- Manchester City hävisi saudiseuralle, eikä siinä ollut edes illan koko surkeus
- Evertonin tähdelle pitkä jatkosopimus
- 13 maalin valioliigatähdelle pitkä jatkosopimus