Suomalaisten viikko: Jääskeläiselle nollat – Ketolle tappio
Suomalaisedustusta kantoivat viime viikolla Englannin kentillä maalivahdit. Muuten kotimainen väri oli vähäistä.
Jussi Jääskeläinen oli jälleen iskussa, kun Wigan otti selvän kotivoiton Port Valesta. Veteraanivahti piti maalinsa puhtaana pisteiden irrottua 3-0-lukemin. Wigan on hävinnyt viimeksi joulukuun alkupuolella.
Aikuisten sarjoissa ei Jääskeläisen lisäksi suomalaisia kentältä nähty. Niki Mäenpää tosin istui Brightonin penkillä, kun Lokit kaatoivat kotonaan Huddersfieldin.
Mennään vielä nuorten sarjoihin. Hugo Keto seurasi vaihtopenkiltä Arsenalin alle 21-vuotiaiden 3-1-voiton Stokesta. 18-vuotiaiden joukkueessa vastuuta saanut Keto ei ole vielä saanut vastaavaa peliaikaa vanhempien puolella.
Keto kuitenkin nähtiin aiemmin viikolla avaamassa alle 18-vuotiaiden joukkueessa Fulhamia vastaan. Peli ei ollut suomalaisen paras Tykkimiesten hävittyä 1-3-numeroin.
Kenttäpelaajista Niko Hämäläinen pelasi maanantaina täydet minuutit Queens Park Rangersin alle 21-vuotiaiden ottelussa Cardiffia vastaan. Ärrät hävisivät vieraspelin 3-2-lukemin.
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta