Arsenalissa kulttihahmoksi vuosien 2005 ja 2011 välillä noussut Emmanuel Eboue harjoittelee Sunderlandin kanssa. 32-vuotiaan puolustajan sopimus Galatasarayn kanssa päättyi viime kesänä, minkä jälkeen hän on ollut vapaana agenttina.

Ebouen on ymmärretty ainoastaan harjoittelevan Sunderlandin kanssa, mutta sopimuksettomana pelaajana hänet voidaan kiinnittää Sam Allardycen miehistöön, vaikka siirtoikkuna onkin suljettu.

Norsunluurannikolta kotoisin oleva Eboue pelasi Arsenalissa 214 ottelua, ja nousi kannattajien suureksi suosikiksi ennen kaikkea kaudella 2006, jolloin hän onnistui muun joukkueen tavoin erinomaisesti, kun Tykkimiehet eteni Mestarien liigan finaaliin saakka. Bacary Sagnan siirryttyä Arsenaliin vuonna 2007 Ebouen pelipaikka siirtyi keskemmälle kenttää, mutta sittemmin lähes kokonaan sen laidalle.

Lähde: Telegraph