Joe Hart: ”Cityllä rahkeet Mestarien liigan voittoon”
Manchester Cityn maalivahti Joe Hart sanoo, että seuralla on mahdollisuudet edetä Mestarien liigan voittoon. Hän korostaa, että sen ajatuksen pitää olla pelaajien mielissä Kiovan Dynamoa vastaan keskiviikkona.
– Meidän täytyy uskoa mestaruusmahdollisuuksiimme. Muuten edes ilmaantuminen kentälle keskiviikkona on turhaa. Mestarien liiga on uskomaton kilpailu, johon suhtaudumme joukkueena suurella innolla. Olemme onnekkaita, että olemme edelleen mukana monessa kilpailussa. Tämä on hienoa aikaa olla Manchester Cityn pelaaja.
Dynamo pelaa ensimmäisen ottelunsa sitten joulukuun alun, koska Ukrainassa vietetään talvitaukoa. Hart uskoo silti kovaan vastukseen.
– Riippuu vähän, miten asiaa katsoo heidän suhteensa. Toisaalta vastassa on hyvin levännyt joukkue, toisaalta voi ajatella heidän olevan tauon jälkeen vähän ruosteessa. He ovat joka tapauksessa todistaneet voimansa Euroopassa. Otteluparista tulee rankka, varsinkin sen ensimmäisestä osasta vieraskentällä.
City saa mukaansa loukkaantumisesta toipuneen Eliaquim Mangalan, ja koska manageri Manuel Pellegrini on ottanut matkaan mukaan myös Vincent Kompanyn, Martin Demichelisin ja Nicolás Otamendin, on joukkueella käytössään täysi rosteri keskuspuolustajia.
Lähde: The Guardian
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen