Curtis: ”Swansealla edessään kohtalokas jakso”
Kuva: Getty Images
Swansean väliaikaisena managerina Garry Monkin jälkeen toiminut Alan Curtis myöntää, että tulossa oleva kolmen ottelun putki ratkaisee seuran jatkomahdollisuudet Valioliigassa.
Swansea jatkaa White Hart Lanella tappiollisesti alkanutta Pohjois-Lontoon kiertuettaan keskiviikkona Arsenalin vieraana. Sen jälkeen se kohtaa kolme pahaa kilpakumppaniaan putoamistaistelussa.
– Kautemme onnistuminen määritellään peleissä Norwichia, Bournemouthia ja Aston Villaa vastaan, Curtis sanoo.
– Kolme massiivista ottelua, jotka tosin helpottuvat mikäli onnistumme saamaan pisteitä ennen niitä.
Ottelussa Tottenhamia vastaan Swansea oli johdossa aina 70. minuutille saakka, mutta hävisi lopulta 1-2. Walesilaisten onneksi myös Norwich, Sunderland ja Aston Villa jäivät kierroksella ilman pisteitä.
– Viikonloppu ei ollut meille kovin paha tappiosta huolimatta. Jos muut joukkueet tekevät palveluksia, se on ok, mutta todella tärkeää on nimenomaan se, miten itse esiinnymme. Jos pystymme samaan itsepäisyyteen kuin sunnuntaina, saatamme poimia pisteitä myös isommilta seuroilta, ja turvata sarjapaikkamme.
Lähde:BBC
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Thomas Tuchel: Englannin pelaajat eivät koe liian suuria paineita maajoukkueessa
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Virallista: Tottenham osti Portugalin maajoukkuepelaajan
- Ipswich Town ja Aston Villa neuvottelevat Ranskan kansallissankarin siirrosta
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Valioliigaseura antoi potkut valmentajalleen – tässä on korvaaja
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Jättidiili – Brighton kaappasi Tottenhamin tähtitopparin
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Jättihankinta! Valioliiga-tähti Tottenhamiin historiallisella summalla
- Valioliigaseura antoi potkut valmentajalleen – tässä on korvaaja
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Virallista: Tottenham osti Portugalin maajoukkuepelaajan
- Ipswich Town ja Aston Villa neuvottelevat Ranskan kansallissankarin siirrosta
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä