FA Cupissa miteltiin tiistaina yhden ottelun merkeissä. Hull isännöi KC Stadiumilla Arsenalia uusintaottelun merkeissä. Ensimmäinen mittelö Emiratesilla päättyi maalittomaan tasapeliin.

Ensimmäisellä puoliajalla verisiä päitä ja Meylerin musta hetki

Ottelun ensimmäinen puoliaika tullaan muistamaan enemmän verisistä hetkistä, kuin maalipaikoista. Joel Campbell vastasi ensimmäistä tilanteesta. Costa Rican maajoukkuemies nousi hyvin oikeaa laitaa pitkin, mutta miehen viimeistely oli lopulta heikko.

20. minuutin kohdalla nähtiin ottelun ensimmäiset loukkaantumiset. Per Mertesacker ja Nick Powell tulivat yhdessä pääpalloon, ja vähemmän yllättäen tilanteessa kolisivat enemmänkin päät. Molempia pelaajia hoidettiin kentällä viiden minuutin kuluttua, kunnes he jatkoivat peliä. Mertesacker jouduttiin kuitenkin ottamaan hetkeä myöhemmin vaihtoon aivotärähdysoireiden täyttyessä. Saksalaisen korvasi kentällä Nacho Monreal.

Puolen tunnin kohdalla nähtiin lisää verta. Olivier Giroud potkaisi Hull-puolustaja Harry Maguireaa kasvoihin, ja britin nenä joutui paikkailtavaksi.

Hieman myöhemmin koitti David Meylerin hetket. Isäntien keskikenttämies oli ensiksi lähellä joukkueensa johtoon Powellin antaman vapaapotkun jälkitilanteesta, mutta David Ospina onnistui kurottamaan hyvän torjunnan. Viitisen minuuttia eteenpäin ja Meyler oli jälleen mukana kuvioissa – tällä kertaa omassa päässään. 26-vuotias irlantilainen laittoi päättömän sokkosyötön oman maalinsa eteen suoraan Giroudille, eikä ranskalaisella ollut vaikeuksia käyttää virhettä hyväkseen. Giroudin hyvin alkanut viikko sai täten jatkoa, sillä hyökkääjälle syntyi maanantaina toinen lapsi.

Muutama minuutti maalin jälkeen Kieran Gibbs oli lähellä viedä Arsenalin ottelussa 0-2-johtoon. Englantilaisen hieno laukaus vajaasta 30 metristä päätyi kuitenkin yläriman kautta päätykatsomoon.

Kaksi maalia ja lisää pelaajia telakalle

Toisen puoliajan ensimmäisestä maalipaikasta vastasi Mohamed Elnely. Arsenalin egyptiläispelaaja laukoi vaarallisen roikkupallon boksin rajalta kohti Hull-maalia, mutta Eldin Jakupovic onnistui kurkottamaan pelivälineen maalin yli.

Hetkeä myöhemmin vierailijat saivat lisää jobinpostia Gabrielin jouduttua jättämään kentän loukkaantumisen vuoksi. Brassi käveli itse vaihtoon, mutta tarkempaa tietoa loukkaantumisesta ei äkkiseltään saatu.

65. minuutilla Aaron Ramsey oli lähellä puskea pallon omaan verkkoon. Walesilaisen onneksi riskialtis katko meni hieman maalista ohi.

71. minuutilla peli alkoi näyttämään taputeltulta. Theo Walcott pääsi keskittämään pallon maalin eteen Giroudille, ja ranskalainen sai viimeisteltyä hienolla maalilla vierailijat 0-2-johtoon.

Parisen minuuttia maalin jälkeen nähtiin Arsenalin kolmas ja viimeinen vaihto – loukkaantumisen vuoksi. Tällä kertaa epäonnensoturin viitta langetettiin Aaron Ramseylle.

Loukkaantumisista huolimatta Arsenal siirtyi kymmenisen minuuttia ennen ottelun loppua vielä 0-3-johtoon. Walcott nousi ylös boksin rajalla, ja sai yllätettyä kauniilla sijoituksella Hull-vahti Jakupovicin.

Walcott osui toistamiseen vielä ottelun loppuhetkillä. Englantilainen sai pallon boksin sisällä, ja yritti Jakupovicin yllättämistä takakulman puolelta. Hull-puolustaja Alex Bruce sai kuitenkin jalkansa laukauksen tielle, ja peliväline päätyikin etukulmaan.

0-4-voiton myötä Arsenal jatkaa puolivälieriin, jossa se vastaansa Watfordin.

Hull-Arsenal 0-4 (0-1)

0-1 Olivier Giroud (41.)
0-2 Olivier Giroud (71.)
0-3 Theo Walcott (77.)
0-4 Theo Walcott (89.)