Unitedista Manchesterin herra – Spursille murskavoitto
Sunnuntai-ilta jatkui herkullisilla otteluilla, kun City isännöi Unitedia Manchesterin derbyssä. Samaan aikaan sarjakakkonen White Hart Lanella Bournemouth haastoi Tottenhamia.
Derby jäi jälleen vaatimattomaksi
Kauden ensimmäistä 0-0-tulokseen päättynyttä Manchesterin derbyä kuvailtiin yhdeksi historian tylsimmistä. Suurta jännäriä ei saatu myöskään tänään. Cityn ensimmäinen maalipaikka avautui noin vartin pelin jälkeen. David De Gea sai kuitenkin torjuttua Jesús Navasin hyvän laukauksen.
Pari minuuttia Navasin maalipaikan jälkeen avautui tontti Unitedille – eikä tätä jätetty käyttämättä. 18-vuotias Marcus Rashford pujotteli helposti City-toppari Martín Demichelisin ohitse, ja sijoitti pelivälineen ohi Hartin.
Cityn sai lisää jobinpostia kymmenisen minuuttia myöhemmin. Raheem Sterling loukkaantui pallontavoittelutilanteessa, ja joutui jättämään kentän nivusvamman vuoksi.
Toisen puoliajan alussa myös Cityn ykkösmaalivahti Joe Hart jouduttiin vaihtamaan. Demichelis otti jälleen kentällä roolia kentällä syöttämällä alimpana miehenä todella löysästi pallon Hartille. Anthony Martial oli päästä tähän väliin, ja Hart loukkasi pohjettaan purkaessaan palloa kiireisesti muualle.
Lähimpänä Cityn tasoitus oli 66. minuutilla Sergio Agüeron heilutellessa tolppaa. Tämän lähemmäksi ei päästy, ja kolme pistettä matkasivat Manchesterin punaiselle puolelle.
Spurs ei päästä Leicesteriä karkuun – Kane iski kahdesti ensimmäisellä vartilla
White Hart Lanella Tottenhamilla oli edessään iso ottelu. Mikäli joukkue olisi tänään hävinnyt, olisi Leicester karannut sarjakärjessä jo kahdeksan pisteen päähän. Tätä ei kuitenkaan tapahtunut, sillä isännät venyivät 3-0-voittoon.
Ottelun suurimpana sankarina oli kaksi maalia tehnyt Harry Kane. Hyökkääjä myös syötti Christian Eriksenin tekemän 3-0-osuman. Voiton myötä ero Leicesteriin pysyy viidessä pisteessä.
Valioliiga sunnuntaina
Newcastle-Sunderland 1-1 (0-1)
0-1 Jermain Defoe (44.)
1-1 Aleksandar Mitrovic (83.)
Southampton-Liverpool 3-2 (0-2)
0-1 Philippe Coutinho (17.)
0-2 Daniel Sturridge (22.)
Epäonnistunut rangaistuspotku, Sadio Mané, (49.)
1-2 Saido Mané (64.)
2-2 Graziano Pellè (83.)
3-2 Sadio Mané (86.)
Manchester City-Manchester United 0-1 (0-1)
0-1 Marcus Rashford (16.)
Tottenham-Bournemouth 3-0 (2-0)
1-0 Harry Kane (1.)
2-0 Harry Kane (16.)
3-1 Christian Eriksen (52.)
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen