Arsenalin 19-vuotias Alex Iwobi on tyytyväinen nuori mies. Juniori-ikäisen pelaajan murtautuminen tykkimiesten edustusmiehistöön tapahtuu yleensä useamman mutkan kautta, ja myös Iwobi oli valmistautunut lainakomennukseen meneillään olevalla kaudella. Arsène Wenger kuitenkin näki hänelle käyttöä Emiratesilla, ja näin nigerialainen on päätynyt harjoittelemaan vakituisesti muun muassa sellaisten nimien kuin Alexis Sánchez ja Mesut Özil kanssa.

Vuodesta 2004 alkaen Arsenalia edustaneen pelaajan sukutaustat ovat myös kunnossa; hänen setänsä Jay-Jay Okocha omistaa kultamitalin vuoden 1996 Olympialaisista Nigerian paidassa. Seuratasolla Okocha ehti edustaa muun muassa Eintracht Frankfurtia, Fenerbachea, Paris Saint-Germainia ja Boltonia.

Alex sanoo haluavansa tulla setäänsä paremmaksi jalkapalloilijaksi, mutta ei myönnä meritoituneen lähisukulaisen tuovan ylimääräisiä odotuksia.

– En näe sitä paineita tuovana asiana. Katson setääni arvostuksella, henkilönä jolta haen innoitusta omaan tekemiseeni. Isäni, setäni ja koko perheeni rakastaa lajia. Pelasin paikallisessa joukkueessa (myös Arsenalissa kirjoilla olevan) Chuba Akpomin kanssa, ja kasvoin pienestä pitäen jalkapalloilijan elämään.

Nigerian maajoukkue on myös Iwobin valinta. Hän ehti ennen päätöksensä tekemistä edustaa Englannin nuorisomaajoukkueita yhteensä 11 otteeseen, mutta valitsi lopulta kannettavakseen synnyinmaansa värit. Debyytti aikuisten tasolla tapahtui Länsi-Afrikan jättiläisten kohdatessa Kongon demokraattisen tasavallan lokakuussa 2015. Englannin jalkapalloliitto yritti joidenkin uutisten mukaan viimeiseen saakka taivutella pelaajan muuttamaan mielensä saarivaltakunnan hyväksi, tässä onnistumatta.

Läpilyönti Arsenalin avauskokoonpanoon tapahtui maaliskuun voitto-ottelussa Evertonia vastaan Goodison Parkilla. Se ei olisi voinut sujua paljon paremmin; Iwobi teki joukkueensa toisen maalin 2-0 -voittoon päättyneessä pelissä. Tätä edeltäneellä viikolla hän ehti kerätä runsaasti kiitosta esiintymisestään Gunnersin Mestarien liiga -taipaleen tällä kaudella päättäneessä vierasottelussa Barcelonaa vastaan.

Tällä kaudella neljässätoista ottelussa kaikki kilpailut mukaan lukien esiintynyt pelaaja myöntää, että lainakomennuksessakin olisi varmasti ollut puolensa, mutta uskoo kehittyvänsä teknisesti paremmin nykyisessä tilanteessa.

– Lainalla ollessa säännöllinen peliaika miesten tasolla vahvistaisi varmasti voittamisen mentaliteettia. Kun on koko ajan pystyttävä voittamaan, kehittyy tietyllä tavalla nopeammin kovaksi pelaajaksi. Uskon kuitenkin, että harjoitteleminen vakituisesti maailmanluokan tähtien kanssa tekee minusta lopulta paremman jalkapalloilijan.

Wenger kehui pelaajaansa vuolaasti tämän täyden Valioliiga-debyytin jälkeen.

– Hän on älykäs poika, joka rakastaa jalkapalloa. Hänen intohimonsa lajia ja oppimista kohtaan on valtava. Otin hänet harjoituksiin pre-seasonin alussa, ja pidin hänen tekemisestään paljon. Sen jälkeen hän on kehittynyt edelleen erittäin nopeasti edustusjoukkueen mukana.

Iwobi on periaatteessa laitahyökkääjä, mutta seuratoverinsa Sanchézin tapaan hänen liikkeensä vievät usein myös keskemmälle kenttää. Everton-ottelussa nimenomaan hänet siirrettiin loppuvaiheitten vaihtojen seurauksena pelaamaan kärjen alle. Jotain nuoren miehen itseluottamuksesta kertoo sekin, että hän ajautui ottelussa kiistoihin muun muassa Özilin kanssa siitä, missä kunkin pelaajan milloinkin kuuluisi kentällä olla.

Uransa ehkä jyrkimmässä nousukiidossa kulkevan pelaajan viimeisin sopimus Arsenalin kanssa solmittiin lokakuussa 2015, ja sen on määrä pitää nigerialainen seurassa vuoteen 2020.