Martín Demichelis vihjailee maajoukkueuran päättämisestä huomisen Bolivia-ottelun jälkeen
Manchester Cityn 35-vuotias keskuspuolustaja Martín Demichelis vihjailee, että hänen uransa maajoukkueessa tulisi tiistaina päätökseensä. Argentiina haastaa Etelä-Amerikan MM-karsinnoissa Bolivian. Kyseinen ottelu on Demichelisin 50:s maajoukkueessa. Myöskin topparin ura Euroopassa loppunee kauden päättyessä, sillä hänen sopimuksena Cityn kanssa umpeutuu.
– Ollessani realistinen, täytyy minun olla varuillani että kyseessä olisi viimeinen maaotteluni. Haluan myös kokea ottelun sillä tavalla. Totuus on että seuraavat maailmanmestaruuskilpailut ovat kaukana kehoni ja mieleni kannalta. Tämän vuoksi sanon tämän olevan mahdollisesti viimeinen ottelu, Demichelis totesi.
Kritiikkiä osakseen saanut Renato Cesarini -kasvatti aloittanee ottelun Ramiro Funes Morin ja Nicolás Otamendin kärsiessä pelikieltoa.
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen