West Hamia rakastava Mark Noble epäili testimonial-ottelunsa kiinnostavuutta
West Hamin Mark Noblen uraa seurassa kunnioitetaan tänään testimonial-juhlaottelulla. Pitkän seurauskollisuuden merkiksi järjetettävät pelit ovat nykyisellä pelaajien liikkumisen aikaudella ymmärrettävän harvinaisia.
Noblen ottelun kohdalla on kyse viimeisestä testimonial-tapahtumasta seuran perinteikkäällä Upton Parkilla. Päivän sankari myöntää olleensa epäileväisen hermostunut, kun pelistä ilmoitettiin.
– Olin hermostunut, en halunnut että järjestetään ottelu, johon paikalle saapuu vain 15 000 katsojaa, kapteeni sanoo.
Pelko osoittautui nopeasti perusteettomaksi. Peli myytiin loppuun muutamassa viikossa, eikä seuran menneitä sankareita ollut vaikea houkutella mukaan. Kentällä nähdäänkin tänään muiden muassa sellasia nimiä kuin Paolo Di Canio ja Rio Ferdinand, kun tähdistö kohtaa nykyisen joukkueen yli 35 000 katsojan edessä.
Koska West Ham siirtyy ensi kaudeksi Olympiastadionille, ja sai juuri hiljattain jopa kasvatettua sen yleisökapasiteettia, Noble saa aihetta vitsailuun James Tomkinsille, joka on nykyjoukkueen seuraava testimonial-ehdokas.
– Onnea vaan hänelle 60 000 -paikkaisen stadionin täyttämiseen!
Noble teki ammattilaisdebyyttinsä Hammersissa vuonna 2004, ja on kaikkiaan ollut seurassa jo 16 vuotta.
– Näinä aikoina meitä ei enää ole monia, pelaajia jotka ovat pysyneet seurassaan yli 10 vuotta. Varsinkaan sellaisia, jotka sama seura on kasvattanut, ja jotka ovat kannattaneet omaa seuraansa aina.
Noblen kaltaiset pelaajat ovat tärkeä osa seurojensa identiteettiä. Kapteenina hän on ollut suuressa roolissa myös ulkomaisten tähtien sopeuttamisessa joukkoon.
– Opin tässä hommassa paljon Kevin Nolanilta, joka oli siinä todella hyvä. Se on osa tätä päivää – Valioliiga on täynnä erittäin hyviä pelaajia eri puolilta maailmaa. On osa minun työtäni saada heidät sopeutumaan mukaan joukkueeseen ja sitä ympäröivään perheeseen. Olette nähneet, miten esimerkiksi Dimitri Payet, Manuel Lanzini ja kumppanit tulevat kanssani toimeen.
Kielimuuri on Itä-Lontoolaiselle muodostunut arkipäiväiseksi asiaksi.
– Monet pelaajathan eivät ensinnäkään puhu englantia saapuessaan. Minun puhetapani on todella nopea, joten muutamaan kuukauteen suurin osa heistä ei varmaan ymmärrä sanaakaan ulosannistani. Sitten hiljalleen kommunikaatio paranee. West Ham on tällä hetkellä todella hyvä paikka olla, meidän pelaajamme ja joukkuehenkemme ovat erinomaisia.
Lähde: The Guardian
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Athletic: Manchester City kukistamassa Arsenalin siirtomarkkinoilla – hankkimassa 16-vuotiaan lupauksen
- Thomas Tuchel: Englannin pelaajat eivät koe liian suuria paineita maajoukkueessa
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Ipswich Town ja Aston Villa neuvottelevat Ranskan kansallissankarin siirrosta