Scott Dann toivoo Manchester United- ja Arsenal -otteluista nostetta FA Cupiin
Kuva: Getty Images
Crystal Palace pelasi eilen Selhurst Parkilla maalittoman tasapelin Evertonin kanssa. Vaikka Etelä-Lontoon ylpeys pääsikin hakemaan voittomaalia pitkään ylivoimalla James McCarthyn ulosajon jälkeen, oli yksikin piste sille merkittävä. Sarjapaikan pitäisi kaiken järjen mukaan olla nyt turvassa.
Seuraavissa kahdessa pelissään Palace kohtaa vieraissa kaksi suurta; sunnuntaina kotikaupunkinsa pohjoispuolella Arsenalin, ensi keskiviikkona Manchester Unitedin. Puolustaja Scott Dann toivoo näistä otteluista hyviä tuloksia, jotka olisivat omiaan tuomaan nostetta edessä olevaan FA Cupin välierään. Semifinaalissa 24. huhtikuuta joukkue kohtaa Wembleyllä Watfordin.
– Ennen välierää meillä on kaksi kovaa vierasottelua. Toivomme niiden tuovan mukanaan henkeä ja uskoa välierään. Meillä on myös edelleen halua sijoittua Valioliigassa mahdollisimman korkealle. Useampi pelaajamme on palaamassa sairauslomiltaan, ja joukkue on paljon ehjempi nyt.
– Pelaajatilanteemme aiheuttaa hyvän laatuista päänsärkyä manageri Alan Pardewlle. Hänellä oli jo Evertonia vastaan käytettävissään paljon vaihtoehtoja, ja penkkimme onkin nyt vahvempi kuin mitä se on ollut pitkään aikaan.
Palacen kannattajista osa saattaa nähdä Everton-ottelun tuloksen olleen pettymys, mutta Dann näki siinä myös paljon positiivista.
– Mielestäni pelasimme hyvin ja liikutimme palloa onnistuneesti. En huomannut meidän hermoilleen, mikä on hyvä asia. Menetimme toki kaksi pistettä, mutta saimme yhden oikeaan suuntaan. Sekin on tärkeää, varsinkin kun ottaa huomioon vaikean alkuvuotemme.
Lähde: Sky Sports
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kisa aikaa vastaan – Arsenalin finaalivastustajan supertähti loukkaantui
- Roy Keane ei ole vakuuttunut Manchester Unitedin päätöksestä
- Liverpoolin tähtäimessä oleva superlupaus teki yllättävän valinnan
- Athletic: Manchester Cityn sisällä uskotaan Pep Guardiolan poistuvan seurasta
- Wayne Rooney ei ymmärtänyt Mohamed Salah’n ulostuloa: ”Jos olisin Arne Slot…”
- Jamie Carragher kertoi mikä Liverpoolin pelaamisessa mättää
- Katastrofaalinen tulos West Hamille – Tottenham voi nyt varmistaa säilymisen
- Kova temppu lähellä: Sunderland voi jysäyttää itsensä europeleihin
- Virallista! Rasmus Højlund jättää Manchester Unitedin pysyvästi
- Huhuissa pyörinyt Valioliiga-luotsi kiistää väitteet
- Wayne Rooney ei ymmärtänyt Mohamed Salah’n ulostuloa: ”Jos olisin Arne Slot…”
- Liverpoolin tähtäimessä oleva superlupaus teki yllättävän valinnan
- Katastrofaalinen tulos West Hamille – Tottenham voi nyt varmistaa säilymisen
- Roy Keane ei ole vakuuttunut Manchester Unitedin päätöksestä
- Jamie Carragher kertoi mikä Liverpoolin pelaamisessa mättää
- Bruno Fernandes teki Valioliiga-historiaa – näin portugalilaistähti kommentoi
- Kova temppu lähellä: Sunderland voi jysäyttää itsensä europeleihin
- Mitta täysi – ex-pelaaja vaatii potkuja Arne Slotille: ”Vähemmästäkin on erotettu”
- Virallista! Rasmus Højlund jättää Manchester Unitedin pysyvästi
- Athletic: Manchester Cityn sisällä uskotaan Pep Guardiolan poistuvan seurasta