Suomalaisten viikko: Vain Jääskeläinen edustusjoukkueen mukana
Suomalaisjoukkueista Brighton on viime kierroksilla taas ilmoittautunut mukaan kisaan suorasta noususta Valioliigaan. Perjantaina se murskasi tieltään toisen suomalaispelaajille palkkaa maksavan organistaation, Fulhamin peräti 5-0. Niki Mäenpää oli ottelussa tutulla paikallaan, lounaisrannikkolaisten penkillä. Fulhamin kokoonpanosta ei löytynyt Sakari Mattilan nimeä.
Brighton & Hove Albionia myös edustava Vahid Hambo on taas jättänyt loukkantumishuolet taakseen, ja pelannut alle 21-vuotiaiden miehistössä. Viimeksi Newcastlea vastaan minuutteja kertyi ottelun lopussa vähän toista kymmentä. Peli päättyi Lokkien 4-1 -voittoon.
Ykkösliigassa nähtiin lauantaina yllätys, kun tämän palstan vakituinen kansikuvapoika Jussi Jääskeläinen joutui sarjaa johtavan Wiganin maalilla antautumaan kolmesti. Voiton napannut Doncaster on Ykkösliigan sijalla 22, ja oli tätä ennen pelannut 17 perättäistä ottelua ilman voittoa.
Kolmanneksi korkeimman sarjatason muita suomalaispelaajia, sarjan hännänhuippuna majailevan Crewe Alexandran Lauri Dalla Vallea, sen paremmin kuin puolivälistä taulukkoa löytyvän Southendin miehistöön lainasopimuksella kuuluvaa Glen Kamaraa ei kokoonpanoissa nähty.
Queens Park Rangersin Niko Hämäläinen pelasi täydet minuutit alle 21-vuotiaiden joukkueessa, tämän hävitessä kotonaan Birmingham Citylle 1-4.
Arsenalin maalivahti Hugo Keto oli penkillä kahdessa viime viikon ottelussa, ensin alle 21-vuotiaiden 1-3 -vierastappiossa Swansealle, sitten alle 18-vuotiaiden hävitessä myös vieraissa Leicesterille, lukemin 1-2.
LUE MYÖS:
- Ex-pelaaja: Michael Carrick kertoi ettei valmentaminen ole häntä varten
- SER: Tottenhamin avainpelaaja haluaa siirtyä La Ligaan – herättänyt Barcelonan ja Real Madridin kiinnostuksen
- Avainpelaaja jäi West Hamin kanssa Mestaruussarjaan – solmi jatkosopimuksen
- Olivier Giroud sai kutsun Arsenalin pukukoppiin: ”Upea fiilis”
- Wayne Rooney kummasteli Man Unitedin pelaajan ulostuloa: ”Pitäisi pysyä seuran sisällä”
- Manchester Unitedin pelaajalta suorat sanat seurajohdolle
- Aston Villan kesähankinta loukkaantui – viikkoja sivussa pelikentiltä
- Arsenal tyrmäsi Lillen seitsemässä minuutissa – kova putki jatkuu
- Atlético iski jo 47 sekunnissa – Manchester United koki karun tappion Madridissa
- BBC: Bournemouth kuuntelee tarjouksia keskikenttätähdestä – hintapyyntö on hurja
- Atlético iski jo 47 sekunnissa – Manchester United koki karun tappion Madridissa
- Arsenal tyrmäsi Lillen seitsemässä minuutissa – kova putki jatkuu
- BBC: Bournemouth kuuntelee tarjouksia keskikenttätähdestä – hintapyyntö on hurja
- BBC: Tottenham oli Manchester Cityn suhmurointien suurin kärsijä
- IFR: Englannin jalkapalloseurojen taloustilanne herättää huolta
- Wolverhampton lähetti hyökkääjänsä lainalle Ajaxiin – nyt hän on löytänyt itsensä
- Atlético Madridin ja Man Unitedin välinen ottelu alkaa surullisissa merkeissä
- Nick Woltemade on ollut iso pettymys lainalla Juventuksessa
- Paul Scholes: Man United tarvitsee kokonaan uuden puolustuslinjan
- Olivier Giroud kertoi miksi jätti Arsenalin: ”Yksi vaikeimmista päätöksistä”