Tämän Valioliiga-kauden päättyessä loppuu myös yksi hieno Gunners-tarina, kun Tomás Rosicky päättää uransa Pohjois-Lontoossa. Tshekki on edustanut – ennen päätöskierrosta – seuraa 246 ottelussa.

Keskikentän ikitaistelijan moraali on ollut todella rikkonaisen uran aikana täysin hämmästyttävällä tasolla. Pelikentällä periksiantamaton tshekki on ollut sitä myös lukuisien toipumisjaksojensa aikana. Vaikka nimenomaan taisteluasenne on hänen kohdallaan määrittävä tekijä, omaa Rosicky myös todella hyvä tekniikan, ja laukauksen. Maaleja hän teki Arsenalille 22.

https://www.youtube.com/watch?v=2cBSVcwmas0

Video: iGooner

Prahassa syntynyt, ja peliuransa aloittanut Rosicky siirtyi Arsenaliin miehistöön vuonna 2006, vietettyään sitä edeltäneet viisi kautta Bundesligan Borussia Dortmundissa. Maaotteluita hänellä on tätä kirjoitettaessa tilillään tasan sata.

Keskikentän orkesterinjohtajana tunnetuksi tullut Rosicky on tunnettu lempinimellä ”pikku Mozart”. Hän edustaa sellaista peliälyn ja taistelutahdon ilmentymää, jollaista huippuviritettyjen maalintekokoneiden seuraamiseen keskittyvässä nykymaailmassa harvoin enää nähdään. Erikoistumisen aikakaudella hänen tarjoamansa yhdistelmä onkin ehkä jäämässä hieman vanhanaikaiseksi. Juuri muistikuvat Rosickyn kaltaisista pelaajista aikaansaavat – useimmiten perusteettomia – puheita laiskuudesta sellaisten vastaavia pelipaikkoja miehittävien pelaajien kuten, Mesut Özil, kohdalla.

Hyvin pidetty pelaaja

Huolimatta jatkuvista ongelmista kehonsa kanssa Rosicky on ollut monen Arsenal-kannattajan suuri suosikki. Paljon sekä pelaajan itsensä urasta että hänen suhteestaan kannattajiin tiivistyi helmikuussa 2016.

Oltuaan polvivamman vuoksi sivussa todella pitkään, hän palasi cup-ottelussa Burnleya vastaan peliin. Emirates Stadium räjähti suosionosoituksiin heti, kun tshekki nousi penkiltä lämmittelemään kentälle vaihdosta tuloa varten. Hän kertoo hetken olleen todella tunteellinen.

– Se oli uskomatonta, jotain mitä en odottanut. Totta puhuen pidättelin kyyneleitä kun nousin kentän laidalle verryttelemään, ja huomasin kannattajien reaktion. En tule koskaan unohtamaan sitä, miltä sillä hetkellä tuntui.

Rosicky ei ehtinyt olla kentällä pitkään, ennen kuin hänen reitensä petti.

– On sydäntäsärkevää, etten pystynyt vastaamaan kannattajien minulle osoittamaan tukeen pelaamalla pidempään. Elämä vain heittää tilanteita eteen, ja niistä on selviydyttävä. Se, miten suoriuduit niistä, määrittää sinut ihmisenä.

Jatkaako Wilshere työtä?

Arsenalin pallonhallintaan perustuva filosofia saa pahimmillaan sen pelin vaikuttamaan näpertelyltä, jossa palloa siirrellään loputtomalla määrällä syöttöjä – sen viimeisen ratkaisun usein jäädessä tekemättä. Ei siis ihme, että Rosicky kaltainen, räväköihin omiin ratkaisuihin pystyvä pelaaja on ollut sen riveissä suosittu. Hänen jälkeensä vastaavaan rooliin sopii oikeastaan enää Jack Wilshere.

Rosickyn tavoin erittäin loukkantumisherkkä pelaaja tunnustikin Instagram-tilillään tällä viikolla jäävänsä kaipaamaan tshekin esimerkkiä ja hahmoa joukkueessa.

Toistaiseksi ei ole tiedossa missä ja miten Rosickyn ura jatkuu, mutta tämän agentin mukaan tarjouksia on pöydällä. Yhdysvaltain MLS-liiga ja Arabiemiraatit ovat 35-vuotiaalle varmasti houkuttelevia mahdollisuuksia, mutta toisaalta kilpailuvietti on edelleen vahva.

– Tom haluaa pelata huipputasolla vielä kaksi vuotta. Yksi mahdollisuus on tietenkin hänen entinen seuransa Sparta Praha, sanoo agentti Pavel Paska.

Saatuaan varmistuksen siitä, että Rosicky ei jatka Arsenalissa, tshekkiseura julkisti välittömästi tiedotteen, jossa ilmaisi kiinnostuksensa tämän palveluksiin.

Rosickyn tavoin Arsenal-uransa päättävät tähän kauteen kokeneet Mikel Arteta ja Mathieu Flamini.

Lähteet: Arsenal, Arseblog