Petr Cech teki historiaa Golden Glove -palkinnon suhteen
Kilpailu tämän kauden Golden Glovesta, eli suomalaisittain Kultahanskasta, eli kauden viime hetkille saakka. Vielä reilu viikko sitten siinä olivat kiinni Arsenalin Petr Cech, Leicesterin Kasper Schmeichel, Manhcester Unitedin David de Gea, sekä Manchester Cityn Joe Hart, joilla kaikilla oli takanaan 15 nollapeliä.
Palkinto jaetaan maalivahdille, joka onnistuu useimmin kauden aikana pitämään maalinsa puhtaana. Tällä kaudella Cech pystyi tähän lopulta useammin kuin kukaan muu – 16 kertaa.
Siirretyssä ottelussa Manchester United-Bournemouth näytti pitkään siltä, että de Gea pääsee samaan lukemaan tshekki-kollegansa kanssa. Lopulta kuitenkin pelin lisäajalla Unitedin Chris Smalling merkkautti itselleen kauden viimeisen Valioliiga-maalin – omiin. Näin Golden Glovea ei tällä kaudella jaettu useamman torjujan kesken, vaan Cech voitti sen yksin.
Kyseessä on neljäs kerta, kun Cech on voittanut palkinnon. Hänestä tuli samalla myös ensimmäinen maalivahti kilpailun historiassa, joka on vienyt Kultahanskan kahden eri seuran paidassa. Aiemmat voitot tulivat Cechin pelatessa Chelseassa. Kaudella 2013-2014 Tshekin maajoukkuemaalivahti jakoi palkinnon Arsenalin Wojchiech Szczesnyn kanssa.
Aiemmin palkinnon on voittanut neljä kertaa vain Hart. Kolmeen voittoon on yltänyt Liverpool-kausillaan Pepe Reina.
Lähde: Premier League
- Voiko Man United yltää takavuosien kaltaiseen menestykseen, Michael Carrick?
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Voiko Man United yltää takavuosien kaltaiseen menestykseen, Michael Carrick?
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?