Hallitseva maailmanmestari Die Mannschaft aloittaa EM-kisatapaileensa sunnuntai-iltana. Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettuu Ukraina.

Saksa ei pääse ensimmäiseen otteluun ja turnaukseen parhaimmista mahdollisista asetelmista. Tuloskunto on notkahtanut parin vuoden takaisen MM-kullan jälkeen, eikä joukkue ole myöskään säästynyt loukkaantumisilta. Päävalmentaja Joachim Löw joutuu jännittämään esimerkiksi tärkeän topparin Mats Hummelsin pelikuntoa.

Joku kolmikosta Manuel Neuer, Sami Khedira ja Thomas Müller voi kantaa kapteeninnauhaa, sillä Bastian Schweinsteigerin pelikunto on arvoitus.

– Schweinsteiger pysyy kapteeninamme, ja tiedän hänen olevan kentällä ennemmin tai myöhemmin, Löw sanaili La Gazzetta dello Sportin mukaan.

Ja vastustaja sunnuntaina, Ukraina, on sekin vaarallinen. Saksa tuskin on aivan parhaimmillaan turnauksen alussa, kun yhteispeli ei ole vielä täysin uomissaan.

– Ukraina on dynaaminen joukkue ja hyvin vaarallinen vastahyökkäyksissä. Odotukset ovat kovat, mutta pystymme käsittelemään ne hyvin, Löw tuumaili.

Miten Saksan käy C-lohkossa?

C-lohkon kakkossuosikki on Puola, joka aloittaa taipaleensa ottelulla Pohjois-Irlantia vastaan ennen illan lohkon toista koitosta. Puolalla on loistava hyökkääjaksikko, sillä Robert Lewandowski Arkadiusz Milik kuuluvat aivan kisojen eliittiin.

Puolan peleissä, kenties jo sunnuntaina, saatetaan nähdä paljon maaleja. Puolustus ei nimittäin ole aivan hyökkäyksen tasolla. Puolan ryhmitys on perinteinen 4-4-2, ja hyökkääjäkaksikolla on suuri merkitys Puolan turnausonnistumista arvioidessa.

– Joukkue on kehittynyt erittäin hyvin, joten meillä on korkeat odotukset täällä Ranskassa. Tämä on kuitenkin jalkapalloa – mitä tahansa voi tapahtua. Uskon silti, että tämä joukkue voi pelata hyvin vaikeissa peleissä, Puolan valmentaja Adam Nawałka arvioi joukkojaan.

Puola on heti kisojen alussa valmis, kun Saksa voi hakea vielä parastaan. Puolan lohkovoitto ei siis ole mikään mahdottoman suuri yllätys. Puolan lohkovoittoon voi siis rohkeampi uskoa.

C-lohkon voittaja (kertoimet, SuperLenny)

Saksa 1,38
Puola 5,00
Ukraina 8,00
Pohjois-Irlanti 23,00

EM-ottelut sunnuntaina

16.00 Turkki – Kroatia
19.00 Puola – Pohjois-Irlanti
22.00 Saksa – Ukraina