Marseillessa todennäköisesti huokaillaan helpotuksesta. Englannin ja Venäjän huligaanit ottivat paikka paikoin rajusti yhteen sekä kaupungilla että stadionilla.

Nyt karavaani on siirtynyt Lilleen ja lähellä olevaan Lensiin. Venäjä pelasi tänään Slovakiaa vastaan Lillessä. Englanti puolestaan kohtaa huomenna Walesin Lensissa.

Ensimmäisiä häiriöitä on jo nähty. Sky Sportsin reportteri Kaveh Solhekol todisti pientä venäläisten, englantilaisten ja walesilaisten välistä kärhämää Lillessä.

– Ensin oli ihan normaalia juomista ja laulamista. Yhtäkkiä useita venäläiskannattajia tuli kohti englantilaisia. Siinä näyteltiin joitain eleitä, Solhekol kertoo.

– Näin, kun tuoleja heiteltiin, ja poliisi tuli paikalle. 5-10 minuuttia myöhemmin Ranskan mellakkapoliisi ynpäröi kaksi venäläiskannattajaa. Heidät laitettiin käsirautoihin ja kuljetettiin pois.

Toiselta pidätetyistä putosi hammassuoja. Se antaa viitteitä siitä, että kaupunkiin on saapunut nimenomaan huligaaneja, jotka ovat varustautuneet tappeluita varten. Marseillessa huligaaneilla nähtiin muun muassa taistelulajien käsineitä ja veitsiä.

”Jos englantilaiset ilmestyvät, kummat ovat syyllisiä?”

Venäläisen huliganismisisäpiiriläisen Nikolain mukaan Lille on nyt ”Venäjän” kaupunki. Jos kahakoita syntyy, se on englantilaisten vika, sillä heidän pitäisi olla Lensissa. Tätä mieltä on Nikolai, joka itse painottaa, ettei hän kuulu mihinkään huligaaniryhmään.

– Sitä sanotaan, että Lillessä nähdään nyt tappeluita. Venäjä pelaa Lillessä, ei Englanti. Me menemme sinne (Lilleen). Jos englantilaiset ilmestyvät paikalle, kummat ovat syyllisiä provosointiin? Nikolai selittää The Independentille.

– Ihmisten pitäisi olla varovaisia provosoinnin suhteen. Jotkut ihmiset suuttuvat, kun heitä provosoi.

– En kiistä, etteikö paikalla olisi venäläisiä kannattajia, jotka haluavat tapella. Osa heistä on yliaggressiivisia. Mutta sama koskee englantilaisia ja muitakin.

– Olin Varsovassa viime kisoissa (2012), kun puolalaiset kannattajat hyökkäsivät meidän kimppuumme. Se oli hyvin organisoitu hyökkäys. Moni loukkaantui, mutta siitä ei paljon uutisoitu.