Maalivahtilegenda Joe Hartista: ”Toivon, että se virhe ei vaikuta”

Maalivahtilegenda Peter Shiltonin mukaan Joe Hartilla ei ole enää varaa toiseen kehnoon esitykseen Englannin paidassa.
Shiltonilla on peräti 125 ottelun kokemus Englannin maalinsuulta. 66-vuotias konkari siis todennäköisesti tietää mistä puhuu, kun hän sanoo, ettei Hartilla ole varaa enää samanlaiseen mokaan kuin Wales-pelissä. Ottelussa Hart imaisi Gareth Balen vapaapotkun turhan helposti ja tarjosi näin Walesille johtoaseman.
Englanti onnistui kuitenkin nousemaan pelissä aina 2-1-voittoon asti. Maanantaina Hartilla on mahdollisuus nollata Wales-peli, kun vastaan asettuu Slovakia.
– Toivon, ettei se (virhe) vaikuta, Shilton kertoi Sky Sportsille.
– Joe on hyvin kokenut maalivahti. Hän on ensimmäisenä myöntämässä, että tuon laukauksen hänen olisi pitänyt torjua helposti. Okei, se lipsahti helposti, mutta hän ei mennyt sivuttain tarpeeksi nopeasti, esimerkiksi vuoden 1990 MM-joukkueesta tuttu veskari tiesi kertoa.
”Yksikään pelaaja ei voi olla varma paikastaan”
Shiltonin mukaan Hartin keskittyminen ei ollut muutenkaan kohdillaan Wales-pelissä. Esimerkkinä tästä Shilton nostaa esiin tilanteen, jossa Hart pudotti rutiininomaisen keskityspallon käsistään. Toisaalta Shilton uskoo, että Hart ”pistää keskittymisensä kuntoon seuraavaan peliin”.
– Jos Joe tekee toisen pahan virheen, sitten Roy Hodgsonin on mietittävä hänen pudottamistaan. Yksikään pelaaja ei voi olla varma paikastaan, mutta Joe on yksi niistä, joka todennäköisesti ensimmäisenä piirretään avaukseen.
Englanti on yksi turnauksen suurimmista suosikeista. Samaan hengenvetoon Englannin on kuitenkin vielä parannettava, jotta mestaruudesta voidaan saarimaassa haaveilla. Esimerkiksi Hodgsonin avauskookonpanon valinnat ovat herättäneet närää.
– Meidän täytyy parantaa. Hallitsimme molempia pelejä, mutta en usko Roy Hodgsonin valinneen oikeaa joukkuetta ensimmäiseen peliin tai Wales-pelin ensimmäiselle jaksolle, Shilton huomautti.
Shilton toivoo ja uskoo Englannin yltävän ainakin puolivälieriin tai jopa välieriin.
– Jos me parannamme, kuka tietää? Tässä turnauksessa on kaikki aika avoinna, Shilton totesi mestaruutta jo miettien.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Virallista: Arsenal ja Chelsea tekivät ison pelaajakaupan – siirtosumma voi nousta 60 miljoonaan euroon
- Turkin suurseura teki tarjouksen Manchester Cityn ykkösvahdista
- Tottenham kiinnostunut Bournemouth-topparista – hintalappu selvillä
- Bryan Mbeumo siirtymässä jättisummalla Manchester Unitediin
- Valioliigaan noussut Sunderland hankkimassa laitahyökkääjän 20 miljoonalla eurolla
- Bild: Luis Díaz pääsi Bayern Münchenin kanssa yhteisymmärrykseen sopimuksesta
- Manchester City myi keskikenttäpelaajansa Serie A:han
- Neuvottelut käyntiin – João Félix haluaa palata vanhaan seuraansa
- Erik ten Hag ei ole kiinnostunut hankkimaan Antonya Bayer Leverkuseniin
- Manchester United korotti tarjoustaan Bryan Mbeumosta

- Teddy Sheringham: Marcus Rashford ei ansaitse siirtyä Barcelonaan