Man City nappasi Ukrainan huippulupauksen – pelasi Ranskan EM-turnauksessa

Manchester City on vahvistanut rivejänsä Ukrainan maajoukkuepelaaja Oleksandr Zinchenkolla. 19-vuotias keskikenttäpelaaja siirtyy Etihadille venäläisseura FC Ufasta. Siirron Twitter-tilillään vahvistanut City ei paljastanut siirtokorvausta tai sopimuksen pituutta.
Zinchenko kuuluu Ukrainan suurimpiin jalkapallolupauksiin. Hyökkäjä keskikenttäpelaaja pelasi viime kaudella ensimmäisenä vuonnaan Ufassa 31 Venäjän pääsarjaottelua ja onnistui kahdesti maalin teossa. Maalisyöttöjä puolestaan kertyi neljä kappaletta.
Zinchenko nähtiin Ukrainan joukkueessa myös Ranskan EM-turnauksessa. Nuorukainen pääsi kentälle jokaisessa lohkovaiheen kolmessa ottelussa.
Toimittajan sana
Zinchenko on nuoresta iästään huolimatta jo pelannut varsin kovalla tasolla niin EM-otteluissa kuin Venäjän pääsarjassa. Hyökkäävä keskikenttäpelaaja on hyvä tekemään töitä ja vahva myös puolustussuuntaan. Esimerkiksi syötönkatkoja kertyi viime kaudella keskimäärin kaksi ottelua kohden.
Zinchenko soveltuu kymppipaikan lisäksi myös laitapelaajaksi. Monipuolisuudessaan nuorukainen on vahva lisä Pep Guardiolan rotaatioon.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Entisen Arsenal-tähden oudolle uralle jälleen uusi käänne: Vakavasta loukkaantumisesta nousu tähdeksi, karkasi vapaalla siirrolla, palasi kasvattiseuraansa ja nousi pelaajasta päävalmentajaksi – nyt pelaajaura jatkuukin Meksikossa
- Everton sopinut 38 miljoonan euron hyökkääjähankinnasta heti tärkeän jatkosopimuksen jälkeen
- Virallista: Chelsea hankki 70 miljoonan euron brasilialaishyökkääjän
- Hollannin entinen kapteeni Liverpooliin – valmennusryhmään myös paluumuuttaja
- Evertonin tähdelle pitkä jatkosopimus
- Liverpoolin puolustaja siirtyy Bundesliigaan – valtava takaisinosto-optio mukana
- Nottingham Forest julkisti tärkeän jatkosopimuksen
- Leeds teki kesän kolmannen hankintansa – pelannut Belgian maajoukkueessa
- 13 maalin valioliigatähdelle pitkä jatkosopimus
- Fulhamin luottopelaaja valitsi jatkosopimuksen – yhdistettiin toiseen valioliigaseuraan
- Lähteet: Manchester United -tähti eroaa vaimostaan – yksi piirre oli liikaa
- Manchester City hävisi saudiseuralle, eikä siinä ollut edes illan koko surkeus
- Kepa on ollut monta kertaa oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Nyt hän tuo Midaksen kosketuksensa Arsenaliin
- Liverpoolin puolustaja siirtyy Bundesliigaan – valtava takaisinosto-optio mukana
- Hollannin entinen kapteeni Liverpooliin – valmennusryhmään myös paluumuuttaja
- Sky: Manchester United kauppaa hylkiöhyökkääjiään Italiaan
- 13 maalin valioliigatähdelle pitkä jatkosopimus
- Fulhamin luottopelaaja valitsi jatkosopimuksen – yhdistettiin toiseen valioliigaseuraan
- Nottingham Forest julkisti tärkeän jatkosopimuksen
- Leeds teki kesän kolmannen hankintansa – pelannut Belgian maajoukkueessa