Siirto sai sinettinsä – suomalaistoppari Englannin Mestaruussarjaan
Nottingham Forest vahvistaa verkkosivuillaan hankkineensa Thomas Lamin hollantilaisesta Zwollesta. Vapaana agenttina siirtynyt Lam allekirjoitti Forestin kanssa kolmivuotisen sopimuksen.
Amsterdamissa syntynyt Lam siirtyi kesällä 2005 AZ Alkmaarin akatemiaan. Seuran alle 21-vuotiaiden joukkueesta matka jatkui kaksi vuotta sitten Zwolleen – niin ikään ilmaisella siirrolla.
Viime kaudella Lam pelasi kaikki kilpailut mukaan lukien 36 ottelua. Suomen maajoukkueessa 22-vuotias Lam on saanut vyölleen viisi ottelua.
Forest sijoittui viime kaudella Mestaruussarjassa 16:nneksi.
Toimittajan sana
Mielenkiintoista nähdä, minkä verran Lam saa ensi kaudella peliaikaa. Forestin kokoonpanosta löytyy Lamin myötä viisi mitat täyttävää topparia: Lam, Matthew Mills, Kelvin Wilson, Michael Mancienne ja Jack Hobbs. Viime kaudella Mills oli Forestin selkeä ykköstoppari. Hobbs, Mancienne ja Wilson taistelivat kolmistaan toisesta topparin tontista.
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta