Man Unitedin kokoonpanoon luvassa muutoksia – kaksi ylijäämäpuolustajaa myynnissä?
Manchester United on toistaiseksi ollut ahkera ostaja kesän siirtomarkkinoilla. Seuraan ovat jo siirtyneet Eric Bailly, Henrikh Mkhitarjan ja Zlatan Ibrahimovic. Ovi käy loppukesän aikana todennäköisesti myös toiseen suuntaan.
Sky Sportsin tietojen mukaan manageri José Mourinho aikoo luopua Tyler Blackettista ja Guillermo Varelasta. Kumpikaan ei tällä hetkellä harjoittele edustusjoukkueen mukana, mikä viittaa melko vahvasti myyntiaikeisiin.
22-vuotias Blackett pelasi viime kauden lainalla Celticissä. Topparille kertyi pelejä vain kahdeksan. Oikeana pakkina operoiva Varela pelasi Unitedissa, mutta edustusjoukkueen otteluita tuli vyölle vain 11.
Siinä missä Blackett ja Varela ovat todennäköisesti lähdössä, Skyn tietojen mukaan Mourinho on kiinnostunut nostamaan nuorista pelaajista Axel Tuanzeben ja Timothy Fosu-Mensahin vahvemmin edustusjoukkueeseen.
18-vuotias Fosu-Mensah teki tietyllä tapaa läpimurtonsa viime kaudella. Hän sai Valioliigassa ja FA Cupissa vastuuta yhteensä 10 ottelussa – niin oikeana pakkina, vasempana pakkina, topparina kuin keskikentän pohjalla. Tuanzebe on Fosu-Mensahin ikätoveri. Topparina operoiva englantilainen ei ole toistaiseksi esiintynyt Unitedin ykkösjoukkueessa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mikel Arteta sokkitappiosta: ”Iso isku päin naamaa”
- Erling Haalandin maalikuninkuus on nyt uhattuna
- Jättimäinen käänne mestaruustaisteluun – Arsenal epäonnistui kotonaan
- Alejandro Garnacho Man United -katumuksestaan: ”Rakastin sitä seuraa”
- Valioliigan jätit kilpailevat uudesta ”Kevin de Bruynesta”
- Paul Scholes latasi suoraan Max Dowmanista ja MM-kisoista: ”Englannilla ei ole toista samantasoista”
- Mohamed Salah’n sairas tapa teki hänestä maalikoneen – ”7 tuntia päivässä”
- Arsenal ja Bayern München maajoukkuehyökkääjän kintereillä
- West Hamin murskavoitto sysäsi Tottenhamin suoran putoajan paikalle
- Saako Norja lisää jalansijaa Valioliigassa? Kevään sensaatiopelaaja herättää kiinnostusta
- The Athletic: Liverpool-tähti matkalla Valioliigan suurseuraan
- West Hamin murskavoitto sysäsi Tottenhamin suoran putoajan paikalle
- Pelaajamarkkinoilla koetellaan Man Unitedia: suuri kala ei jäänyt haaviin
- Saako Norja lisää jalansijaa Valioliigassa? Kevään sensaatiopelaaja herättää kiinnostusta
- Mohamed Salah’n sairas tapa teki hänestä maalikoneen – ”7 tuntia päivässä”
- BBC: Arsenal valmis luopumaan kahdesta pelaajastaan
- Telegraph: Lisätietoja Arne Slotin tulevaisuudesta
- Romano: Ranskalaistähti valioliigaseurojen tähtäimessä
- Mikel Arteta vaatii Arsenalia lisäämään painetta Manchester Cityn suuntaan
- Arsenal ja Bayern München maajoukkuehyökkääjän kintereillä