Stokelle helpotus – Kapteenin selkävaivat ei vakavia

Stoke Cityn kannattajat saavat huokaista helpotuksesta. Pottersin apuvalmentaja Mark Bowenin mukaan seuran kapteenin Ryan Shawcrossin viimeisimmässä selkävammassa ei ole kyse mistään vakavasta.
28-vuotias Shawcross joutui jättämään väliin lauantain harjoitusottelun Burton Albionia vastaan. Englantilaistoppari loukkaantui peliä edeltäneissä harjoituksissa. Shawcrossilta jäänyt viimeisen kahden kauden aikana paljon pelejä väliin selkävaivojen vuoksi.
– Olimme luonnollisesti alkuun huolissamme, mutta tällä ei ole mitään tekemistä hänen vanhan vammansa kanssa. Kun hän putosi maihin tuumimme, että ”Mistä h*lvetistä on nyt kyse?” Kyseessä oli kuitenkin vain pieni tälli selkään ja hänen pitäisi pystyä harjoittelemaan, Bowen kommentoi BBC:lle.
Shawcrossilta jäi viime kaudella ensimmäiset kuukaudet väliin selkävamman vuoksi. Kolme kuukautta paluunsa jälkeen puolustaja loukkaantui uudelleen yhdeksäksi otteluksi, mutta pelasi kauden viimeiset kuusi peliä.
Nyt Shawcrossin pitäisi olla Bowenin mukaan jo lauantaina pelikunnossa.
– Uskomme hänen pelaavan lauantaina Prestonia vastaan.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa

- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Virallista: Manchester Unitedille nuori ranskalaisvahvistus – päässyt pari kertaa penkille aikuisissa
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin